Muurinmurtajia ja sillanrakentajia

Kolumni 9.10.2019 Koti-Kajaanissa

Elämme ihmiskunnan historiassa mielenkiintoista tunteiden tuuletusaikaa. Niin moni ulkoinen asia elämässämme on muuttumassa: työelämä, ympäristö, ilmastosta puhumattakaan. Nämä muutokset ympärillämme ovat seurausta ihmisen sisäisestä maailmasta. Tämä muutos on tapahtunut vuosikymmenten ajan, nyt nautimme vain muutosten seurauksista.

Ensimmäistä kertaa tunteet ovat sallittuja kaikille yhteiskuntaluokasta, uskonnosta, politiikasta, sukupuolesta, iästä tai ihonväristä riippumatta. Tunteet hämmentävät monia meitä, erityisesti ehkä juuri siitä syystä, että ne vaikuttavat meihin niin eri tavoilla ja eri aikaan. Alamme tulla yhä enemmän tunteittemme kanssa yksilöiksi.

Tunteet ovat voimavaramme ja tapamme määritellä tunteita oikeiksi ja vääriksi muodostavat erilaisia yhteentörmäyksiä. Arvatenkin on selvää, että nämä jälkimmäiset tunteet ovat yhä edelleen niitä tunteita, joita piilotamme jopa itseltä kehomme solumuistiin. Näitä tunteita ovat pelko, viha, syyllisyys ja häpeä. Kukaan meistä ei tahdo kokea näitä tunteita vapaaehtoisesti.

Parasta mitä voimme tunteillemme tehdä, on sallia niiden vapaasti tulla ja mennä. Muutoin jäämme jumiin ja monet mahdollisuudet lipuvat ohitsemme ja lukkiutuneet tunteet jumittavat kehomme erilaisiin tuntemuksiin, oireisiin jopa sairauksiin saakka. Yhteisöllisesti jokin tunne tukahdutettuna vapautuu voimakkaana kun sopiva impulssi tunteen purkautumiselle osuu kohdalle. Tästä harmillinen esimerkki Kuopion koulusurma –tapahtumasta. Tämä tapahtui vaikka vihapuheet eivät ole sallittuja.

Vaikkei minulla ole mitään oikeutta arvioida tilannetta, mutta mieleni tekee kuitenkin kysyä.

  1. Pitäisikö vihapuheet sallita? Toimiko kieltolaki aikoinaan? Onko meillä riittäväsi osaavia ihmisiä, jotka ymmärtävät vihan olevan terve ja tarpeellinen tunne. Onko meillä osaamista ja rohkeutta kohdata toisen viha reagoimatta, vapaana sota-ajalta peräisin olevasta vihatraumasta. Ehkä masentuneisuuskin vähenisi tyttöjen keskuudessa.
  2. Onko meidän jättikoulut laitostuneet niin, että oppilas yksilönä ja kiusaamistapaukset jäävät huomiotta? Oliko koulusurmia pienissä kyläkouluissa?
  3. Onko opettajien työpaikkakiusaaminen heijastuma lasten koulukiusaamiseen?  Opettajien löytäessä ratkaisun työpaikkakiusaamiseen, ehkä koulukiusaamisetkin vähenisivät.
  4. Kuinka perheissä voidaan? Kuinka me vanhemmat kohtelemme toisiamme? Millainen valtasuhde vanhempien parisuhde on? Pystymmekö vanhempina riitelemään niin, että lapset oppivat sopimisen taitoja? Vai lakaisemmeko hankalat tilanteet ”maton alle”?

Niin tai näin, tarvitsemme joka tapauksessa tänä päivänä enemmän kuin koskaan muurin- murtajia ja sillanrakentajia. Muurinmurtajien tehtäväksi jäisi kyseenalaistaa uskomukset, jotka eivät enää palvele meidän ajassamme ja sillanrakentajat rakentaisivat ymmärrystä; ensin ymmärtämään itseään ja sitten lasten ja aikuisten välille.

Muistatko miltä tuntui lapsena kohdata ihminen, joka ymmärsi sinua ja auttoi sinua elämässä eteenpäin? Tahdothan sinäkin tarjota samanlaisen kokemuksen niille lapsille ja nuorille, joita kohtaat arjessasi.

Muita artikkeleita

  • Rakkauden tunnustuksen aikaa

    Elämme ehkä vuoden tärkeintä Rakkauden tunnustuksen aikaa – keskikesän juhlaa. Suomalaisten rakkaus repii rintaa auki, silloin kuin kevään purot alkavat solisemaan. Kevään vihreys varmistaa rakkauden voiman vapautumisen ja rakkauden ilo saa suupielet ylöspäin väkisin. Suuri paradoksi on se, että samaan aikaan kun sydänkeskus avautuu, niin pelko menneisyyden ihmissuhteista ja siellä olleista väärinkäsityksistä ja huonosta kohtelusta…

  • Salatut elämät – sisälläsi

    Salatut elämät palaavat kesätauolta, toimittaja ilmoitti kun ajelin työmatkalta kotiin kajaaniin. Vaihdoin kanavaa. Mieleni ei päässyt kanavasta yhtä helposti irti vaan jäi taas vatuloimaan aihetta. Taisi olla vuosi 2006, kun illan korvassa lapset päivällisen ja pikkukakkosen jälkeen, asemoivat itsensä aikataulullisesti oikeaan aikaan ja jumittuivat television äärelle. Alkoi Salatut elämät, jäin seuraamaan sitä. Kysyin lapsilta mikä…

  • Pitkä matka itsensä äärelle

    Valmentajamme Aila Polvinen kantoi taakkanaan edellisten sukupolvien arvoja ja tunteita. Havainnosta alkoi piinallinen tunneperimän tuuletus ja itsensä etsiminen. Ne olivat jo kolmannet yt-neuvottelut samassa työpaikassa. Toimistotyöntekijä Aila Polvinen oli läpeensä kyllästynyt. Niin kypsynyt, että suusta pääsi sammakoita ja hän purki kerrankin kiukkunsa ääneen. Sanoi työkavereiden kuulleen saaneensa tarpeekseen. Hän, joka oli aina ollut kiltti tyttö….

  • Muistojen Mummola

    Hirsitaloista hurahtanut Hirsitaloinnostus on varmaan syntynyt minussa jo ennen syntymääni. Lapsuuden kotini oli hirsitalo, jota isäni peruskorjasi jatkuvasti. Tiilitaloa isä alkoi rakentamaan -60 -70 -luvun vaihteessa. Sitä ennen hän oli purkanut kaksi hirsihevostallia, josta sitten puutavara otettiin uutta taloa varten. Minun rakennusinto ei kuollut, vaikka ruostuneita nauloja sain irrottaakin sankokaupalla. Mummoni kuoleman jälkeen isä aloitti…

  • Stipendi ja ruusuja opettajalle

    Soitin sunnuntaina -iltana opettaja –ystävälleni. Onnistuin herättämään hänet päiväunilta illalla klo 19. (Luit oikein!) Hän oli lataamassa itseään tulevaan kouluviikkoon – sunnuntai-iltana. Hän kuuluu niihin opettajiin, jolla on rauhallinen ja oppimisesta innostuva luokka. Siltikin hänen on ladattava itsensä uuteen viikkoon. Mitä kuuluu opettajalle, jonka luokka on levoton? Jäin puhelumme jälkeen pohtimaan opettajan työtä menneenä vuonna….

  • Anteeksiannon vapauttava voima

    Isäni karjalaissyntyinen evakko, nyt jo edesmennyt tuli mieleeni isänpäivänä – tietenkin. Hän oli juuri ja juuri täyttänyt kuusi, kun ensi kerran Ägläjärveltä piti hevosen kyytiin lähteä kissa kainalossa. Taustalla taivaan kansi loimusi ja jyrisevän pelottava ääni säesti lyhyttä lähtövalmistelua. Kissakin piti jättää sodan armoille. Miltähän 6 -vuotiaasta pojasta tuntui? Isäni pääsi käymään kotikonnuillaan Ägläjärvellä toukokuussa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *