
Oivalluttavaa puhetta
Vuodesta 2007 alkaen Johanna yritysjohdon ja henkilöstön valmennukset ja Kohtaava ammattilainen® -koulutukset ovat mahdollistaneet puhuja -keikkailun muun työelämän kehittämisen rinnalla.
Sanat ja tarinat luovat yhteyden yleisön ja puhujan välillä.
Pyrin koskettamaan sanoilla, se synnyttää merkityksellisyyden kokemuksia,
asioiden sisäistämistä sekä sanoman välittämistä.
Yhteyden kehittyminen on vuosien kokemuksen tulos.
Käytännön esimerkein vahvistettu tieto kertoo vuosien kokemuksesta.
Terveys ei ole ollut koskaan ollut itsestään selvyys. Lapsuudesta aikuisuuteen kehoni oireet ovat kertoneet omaa kieltään, kunnes opin kuuntelemaan kehoani ja sen tarpeita.
Ymmärsin, että olin tukahduttanut solumuistiini liian monta tunnetta, väärinkohtelua ja väärinkäsitystä.
Työuupumus vuonna 2020 oli pysäyttävä kokemus.
Löysin testipohjaisen ravitsemuksen, jonka johdosta selviydyin paitsi terveyden myös talouden kuopasta poikkeustila-aikana.
Tänä aikana meidän tulee varautua useisiin tulolähteisiin.
Tästä riittää oppia monelle eri elämän osa-alueelle.
