Joulun lapsi sisälläsi syntyy uudelleen

Joulun lapsi sisälläsi syntyy uudelleen

Olen saanut harjoitella mummina olemista yli kolmen kuukauden ajan. Ensikosketus pieneen ihmisenalkuun palautti kehooni tutun tunteen vuosikymmenten takaa. Natiseva kiikkutuoli, lämmin ja turvallinen oman mummoni syli ja mummon laulut, joita itse vieläkin hyräilen. Ajattomuuden hetki olivat yhtä aikaa läsnä ja totta, pieni lapsi sylissäni olinkin minä, oman mummoni sylissä. Kehoni lävisti tuttu turvallisuuden ja rakkauden tunne, mummon pehmeät kädet turvallisesti ympärilläni. Kädet, joilla pidin pientä ihmisen alkua. Oli vilkaistava käsiä – omilta ne näyttivät, mutta tuntuivat yhtä pehmeiltä kuin oman mummoni kädet. Ehkä sain hetkeksi lainata niitä.

Monta ohikiitävää ajatusta valtasi mieleni, josta yhden nappasin alitajuntaani: ”Kunpa vain olisin vapaa omista ja edellisten sukupolvien huolista ja taakoista. Enkä antaisi sinulle omia elämänohjeitani, vaan tavoittaisin ne ohjeet sisältäsi voimaksi, viisaudeksi ja viitoiksi tiellesi.

Kaikki viisaus, mennyt ja tuleva on sinun pienessä kehossasi”, muistuttelin itseäni.

Samaan aikaan elämän rajallisuus ja rajattomuus, ajattomuuden hetki, olivat yhtä aikaa läsnä ja totta. Tajusin, kuinka lyhyen ajan olemme saaneet elämältä, samaan aikaan valtava elämänvoima ja virta lävisti kehoni. Sen sijaan, että jäin kiinni elämän ja kuoleman pelkoon, sainkin valtavan voiman ja energian, joka vapautti ottamaan niitä askeleita, joita olen pelännyt tietämättäni tai tietäen. Rohkeutta olla se, joka on ja toteuttaa niitä asioita, joita itse pidän tärkeinä yhdessä toisten samankaltaisten kanssa.

Kuinka paljon pelko estääkään meitä tekemästä asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja arvokkaita? Muistele hetki asioita, joista nautit ja iloitsit. Asiat, jotka kuitenkin jäivät syystä tai kolmannesta tekemättä, jotka ajoittain saavat sinua harmittelemaan kun et ryhtynytkään toimiin. Aika on armollinen sinulle, jos vain olet itse armollinen aikasi kanssa. Kokeile ja kohtaa – usko itseesi. Elämän kaikki voimat ovat puolellasi, kun vain tahdot. Kuuntele sisintäsi ja toteuta toiveesi – Joulun taikavoimat auttavat sinuakin saavuttamaan merkityksellisiä hetkiä elämässäsi.

Joulun taianomainen aika saa sisäisen lapsen syntymään yhä uudelleen, vaikka syntymästä on kulunut jo yli 2000 vuotta. Edelleen voimme syntyä pienen joulunlapsen myötä yhä uudelleen ja tuntea ne lapsenomaiset muistot solumuistissamme ja tulla ehjiksi. Helli sisäistä lasta, joka voi syntyä joka päivä yhä uudelleen ja uudelleen. Koko ajan tuntien rakkauden ja ilon lisääntyvän kuin itsestään. Ilo alkaa hymystäsi ystävälle ja kohtaa tuntemattoman, joka juuri kaipaa hymyäsi. Joulun taikavoima saa aikaan rakkauden kaikkia ihmisiä ja luontokappaleita kohtaan.

Rakkauden täyttämää joulun aikaa Sinulle ja sisäiselle lapsellesi sekä läheisillesi – muistetaan mummot ja papatkin.
(Kolumni julkaistu Koti-Kajaanissa 19.12.2019)

 

 

 

 

Muita artikkeleita

  • |

    Someen eksynyt minäkuva

    Katselin tässä taannoin vanhoja valokuvia. Löysin sieltä aivan hellyttävän kuvan tyttäristäni. He olivat pukeutuneet pelleiksi – kasvonaamiota unohtamatta. Liikutuin kovasti näkemästäni. Kuva muistutti ajasta, jolloin olin erityisen onnellinen ja täynnä rakkautta lapsiani ja elämääni kohtaan. Kuin elokuvana silmissäni kelautui aika, jolloin lapset olivat pieniä. Millaista elämä olikaan silloin, pyykki- ja tiskivuorien aikaan – se oli…

  • Tuppisuu vai Ruuneberi?

    ”Puhuminen on hopeaa – vaikeneminen kultaa. Pieni tieto – iso ääni, Iso tieto – pieni ääni. Viisas tietää paljon, mutta puhuu vähän. Puhuu kuin Runeberg.” Näitä sananlaskuja kulttuurissamme riittää. Suomalainen avoimuuden ja puhumisen kulttuuri on ikivanhaa. Kuinka ihmeessä vuorovaikutusta voimme edes kehittää, kun puhumisen kulttuurimme on syvällä solumuistissa. Sananlaskujen myötä niistä on tullut uskomuksia. Ei…

  • Kannatko mummosi taakkaa?

    Keskustelin 77-vuotiaan äitini kanssa hänen äitinsä elämästään ja kokemuksista. Olin jo tiennyt pitkään, että äidin äitini kohtaamattomat tunteet vaikuttivat elämässäni juuri nyt. Olin päättänyt raottaa ovea myös mummoni tunneperimään, josta minulla oli epäilys omien elämäntapahtumien, unien ja itsetutkiskelun myötä. Oikea hetki keskustelulle tuli. Äiti soitti ja alkoi kertoa mielestään merkittävää unta. Oivalsin heti, että nyt…

  • Työelämän metataidot

    Työelämän murros on vähintäänkin mielenkiintoinen. Se sama työ, jota tehtiin vielä 5 vuotta sitten, saa tänäpäivänä aikaan kokemuksen tekijässä, ettei hän kykene tekemään työtään samalla tavoin kuin aiemmin. Tekijät uupuvat, kokevat kyvyttömyyden ja riittämättömyyden tunnetta jopa arvottomuutta ja kelpaamattomuutta. Pahimmillaan he alkavat uskomaan, ettei heistä ole enää työelämään. Näistä uutisista olemme saaneet viime aikoina lukea…

  • | | |

    Tarvitaanko enää kehityskeskusteluita?

    Miten teidän organisaatiossa pidetään kehityskeskustelut? Unohtuiko kehityskeskustelut etätyöhön siirtymisen yhteydessä?Kiinnostaako enää ketään kehityskeskustelut? Unohtuiko lähijohtajan tavoitteet ja työhyvinvointi? Kehityskeskustelun merkitys on monimuotoinen ja tärkeä sekä työntekijälle että organisaatiolle. Se tarjoaa mahdollisuuden avoimeen ja rakentavaan keskusteluun paitsi työntekijän myös lähijohtajan kehittymisestä, tavoitteista ja työhyvinvoinnista. Vahvistuisiko työnantajamielikuva? Kehityskeskustelu auttaa työntekijää tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehityskohteensa työssä. Keskustelu…

  • Olet enemmän® -sinulle

    Muistelimme tiimiläisten kanssa mitä Olet enemmän® -koulutuksiin osallistuneet ovat saaneet; merkityksellisiä kohtaamisia, huippuhetkiä tunteiden vapautumisessa. – Läsnäolo-, tunne- ja kohtaamistaitoja – stressistä ja työn ylikuormituksesta ja kehon epämäärästen oireiden vapautumista ja havahtumista sille, kuinka paljon yksityiselämällä on vaikutusta työpaikalla – työpaikan ilmapiirin paraneminen – ihmissuhteet, suhde lapsiin ja omiin vanhempiin parantuneet Lisäksi ammatilliseen osaamiseen liittyviä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *