Kukaan ei ole niin rikki – ettei jotain ehjää olisi

Kukaan ei ole niin rikki, ettei jotain ehjää olisi

Eikä kukaan niin valmis, ettei jotain parannettavaa vielä löytyisi.

Ihastuin tuossa kuvassa olevaan taloon vuonna 2008. Näkyni ja merikotka ohjasivat minut tämän talon äärelle. Ensi hetkestä alkaen näin sen heti valmiina. Avaimenperässä luki Taika. Se vakuutti minut, että kaikki voimat olisivat käytössäni kun tähän kolmanteen hirsitalo -projektiin lähdin. Luotin vahvaan sisäiseen tunteeseen, eikä se pettänyt. Kun ensimmäisen lattialevyn irrotin 1.5.2008, levyn alta löytyi 51 vuotta vanha lehti, joka oli päivätty 1.5.1957. Sattuipa olemaan vielä sama viikonpäiväkin. Taikaa on tässä talossa riittänyt senkin jälkeen. Monta mahdotonta asiaa on tullut eteen, mutta kuin taikavoimalla, asiat ovat edenneet parhain päin. 

Olet varmaan itsekin huomannut elämässäsi kuinka monet asiat, vaikeatkin ovat menneet kuin Taikavoimalla parhain päin. Mieti vaikka viime vuotta, tiukkoja tilanteita. Mitä kaikkea opitkaan viime vuonna? Oivalsit ja kasvoit ihmisenä, siinä vaivihkaa kaiken muun lisäksi.

Talo alkoi puhutella minua. Niinkuin kaikki talot puhuttelevat asukkaitaan, mutta eihän ihmisillä ole aikaa sellaiseen höpötykseen – talojen kanssa. Sitten ihmetellään mistä ne home- ja kosteushaitat tulevatkaan. Tästä riittäisi tarinaa…
Monen ihmisen avustuksella ja lukemattomilla taianomaisilla työtunneilla talo uudistui.
Talo muistutti sitä mummolaa, joka jäi Karjalaan. Muistojen Mummola siitä tuli kun uunin “ranssikin” taianomaisesti oli pelastunut tulipalossa. Se tuli isäni Vöyrin evakkokodista tähän Mummolaan. 

Kun uskallat kohdata aidon oman itsesi, puhutella itseäsi ja katsoa rohkeasti peiliin, tuntematta vihaa, syyllisyyttä tai häpeää, huomaat että Olet enemmän® -kuin turhat ja tarpeettomat tunteesi. Voimaannut, voit hyvin ja olet lähempänä itseäsi ja omia taikavoimiasi kuin koskaan.

Ennen vanhaan talon pirtissä pidettiin seuroja ja nykyään tässä pirtissä pidetään Olet enemmän® -koulutuksia. Pirtin hengestä huokuu rauha, levollisuus ja hiljaisuus. 

Mikä olisikaan sopivampi paikka pitää Olet enemmän® -koulutuksia kuin Muistojen Mummola, Koutanimellä, Oulujärven läheisyydessä lintujen keväisellä kokoontumispaikalla. Paikka, jossa yhteys omaan sisäiseen ääneen ja tunteeseen vahvistuu.

Muita artikkeleita

  • Työyhteisö on tunneyhteisö

    Työyhteisö on tunneyhteisö Työyhteisön tunneilmapiiri rakentuu yhteisössä toimivista ihmisistä. Jokainen persoona omalta osaltaan joko rakentaa tai hajottaa toiminnallaan työyhteisöä. Roolit voivat vaihdella tilanteesta riippuen. On tärkeä tiedostaa, että muutoksessa epäterveet toimintatavat täytyy purkaa. Vain siten luodaan pohja terveemmälle työyhteisölle. Jokaisen toiminnan taustalla on ajatus ja jokaisen ajatuksen taustalla on tunne. Kun toiminta on negatiivinen, on…

  • |

    “Helevettiin koko mies”

    Tokaisi syvästi uskovainen mummoni kuolinvuoteellaan minulle tasan 36 vuotta sitten. Hän oli sairastanut jo pitkään vähitellen etenevää syöpää, mieli terävänä kuin partaveitsi viimeiseen asti. Loppuajasta hän vain toivoi kuolemistaan. Eräänä päivänä menin katsomaan häntä ja hän sanoi silmät kiinni kivuissaan sydäntä rinnastaan repien, kumpa vain tuo sydän lakkaisi toimimasta. Jatkoin keskustelua: pääset sitten ukin luokse….

  • |

    Lama – kehittämisen aika

    Seuraatko median lukuja konkurssiaalloista? Luetko lehtiä, joissa uutiset toitottavat yritysten heikkenevää tilaa? Tiedetään jo, että huonot uutiset lisäävät sen myyntiä. Kuta enemmän seuraat median negatiivisia uutisia, sitä varmemmin turhaudut ja alat alitajuisesti luomaan negatiivisuutta omaan elämääsi ja ympäristöösi. Voisitko valita toisin? Yritykset, jotka hyödyntävät lama-ajan, kouluttavat henkilöstöä ja kehittävät prosessit kuntoon tulevaa nousua varten, ovat…

  • Anteeksiannon vapauttava voima

    Isäni karjalaissyntyinen evakko, nyt jo edesmennyt tuli mieleeni isänpäivänä – tietenkin. Hän oli juuri ja juuri täyttänyt kuusi, kun ensi kerran Ägläjärveltä piti hevosen kyytiin lähteä kissa kainalossa. Taustalla taivaan kansi loimusi ja jyrisevän pelottava ääni säesti lyhyttä lähtövalmistelua. Kissakin piti jättää sodan armoille. Miltähän 6 -vuotiaasta pojasta tuntui? Isäni pääsi käymään kotikonnuillaan Ägläjärvellä toukokuussa…

  • Muistojen Mummola

    Hirsitaloista hurahtanut Hirsitaloinnostus on varmaan syntynyt minussa jo ennen syntymääni. Lapsuuden kotini oli hirsitalo, jota isäni peruskorjasi jatkuvasti. Tiilitaloa isä alkoi rakentamaan -60 -70 -luvun vaihteessa. Sitä ennen hän oli purkanut kaksi hirsihevostallia, josta sitten puutavara otettiin uutta taloa varten. Minun rakennusinto ei kuollut, vaikka ruostuneita nauloja sain irrottaakin sankokaupalla. Mummoni kuoleman jälkeen isä aloitti…

  • Miesten päivä 10.3. – Saanko liputtaa?

    Kolumni Koti-Kajaanissa 13.3.2019 Nappasin joulun aikaan vintistä vanhat ja vähän käytetyt monot. Eteisessä ne ovat siitä asti muistuttaneet tulevasta naistenpäivän tapahtumasta, jonka itselleni lupasin. Muistan mummolan narusiteiset lasten sukset, varmaan isäni vanhat. Innostuin suksista ja laitoin ne jalkaani. Laskin vitivalkoisella hangella alas viettävää peltoa pitkin. Mäen alla oli jarrutettava ja käännyttävä takaisin. Mitäpä muuta osasin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *