|

Psykologisen vyöhyketerapian hoitokokemus

“Elämässäni oli vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia -avioero, työttömyys, fyysinen sairaus. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen tulin Johannan luokse hoitokäynnille. Jännitti, koska en tiennyt mitä tapahtuu.

Alkukartoituksen jälkeen aloin Johannan avustuksella hiljalleen purkaa mennyttä elämääni ja löysin itsestäni kipeitä asioita, joita olin miettinyt, mutta en ollut osannut samalla tavalla aikaisemmin sanoittaa. Jo siinä hetkessä huomasin, että jokin möykky sisällä aukesi. Johanna ohjasi minut löytämään tapahtumia ja muistoja, jotka ohjasivat minut oivaltamaan elämässäni tekemiä valintoja ja toisaalta ymmärtämään tiedostamattomia asioita ja tekoja. Tuntui, että pääsen asioiden ytimeen ja sisälle itseeni.

Kun emotionaaliset lukot oli saatu hiukan raolleen, oli aika fyysisen puolen huolenpitoon ja vyöhyketerapiaan. Selkäni oli operoitu aikaisemmin, mutta jalkaan on jäänyt pysyvä hermovaurio. Olin huomioinut, että jalan kipu heijasteli myös omia tunnetilojani, kipua oli enemmän stressaavilla ja kuormittavilla hetkillä. Hoidon aikana rentouduin täysin ja huomasin, kuinka jalka alkaa päästää irti kiristyksestä ja kivusta. Jo yhden hoitokerran jälkeen, pystyin kävelemään kevyemmin kuin aikoihin. Uskomatonta, mutta todellakin totta! Olen aina tiennyt, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, mutta Johannan luona koin sen vahvimmin käyvän toteen. Johannalle oli helppo puhua.”        – Nainen 44 -vuotta –

Muita artikkeleita

  • Muurinmurtajia ja sillanrakentajia

    Kolumni 9.10.2019 Koti-Kajaanissa Elämme ihmiskunnan historiassa mielenkiintoista tunteiden tuuletusaikaa. Niin moni ulkoinen asia elämässämme on muuttumassa: työelämä, ympäristö, ilmastosta puhumattakaan. Nämä muutokset ympärillämme ovat seurausta ihmisen sisäisestä maailmasta. Tämä muutos on tapahtunut vuosikymmenten ajan, nyt nautimme vain muutosten seurauksista. Ensimmäistä kertaa tunteet ovat sallittuja kaikille yhteiskuntaluokasta, uskonnosta, politiikasta, sukupuolesta, iästä tai ihonväristä riippumatta. Tunteet hämmentävät…

  • |

    Työelämä kaipaa päivitettyjä ajattelu- ja toimintamalleja

    Työelämän tarpeet ovat muuttuneet viime vuosina enemmän kuin koskaan aiemmin. Teollistumisen aikana 60-luvulla laitettiin pellot pakettiin ja maanviljelijät lähtivät tehtaille töihin. Ajattelu ja toimintatavat muuttuivat. Täältä Kainuusta lähdettiin Ruotsiin Volvon -tehtaalle. Näyttää siltä, että työtä on tänä päivänä niin paljon, ettei sitä ehditä tekemään. Joudumme rekrytoimaan yli rajojen työvoimaa. Työ tuskin on lisääntynyt, mutta työtä…

  • |

    Kuka minä olen?

    Kolme kysymystä, jotka ovat siivittäneet aikuisuuttani. Uteliaana ja elämännälkäisenä olen jatkanut kysymysten sarjaa, Mistä tulen ja Minne olen menossa? Ei siis ihme, että sain juuri sellaiset vanhempani joita tarvitsin. Jossain elämäni vaiheessa, olin vakuuttunut syntyneeni väärään perheeseen. Olin valmis vaihtamaan vanhempani toiseen. Ei se ollut silloin mahdollista, onneksi ei vielä tänäänkään. Sillä ihmissuhteet ja erityisesti…

  • Äiti – onko pakko kasvaa?

    Kysyi, terveydenhoitajan mielestä pienikasvuinen, 6 vuotias esikoiseni iltasadun jälkeen. Tiesin aiheen olevan herkkä, koska siitä oli puhuttu päivällä lääkärin tarkastuksessa. Hetken pohdinan jälkeen vastasin hänelle: ei sinun pakko ole kasvaa, mutta kasvat omaan tahtiin kuitenkin. Usko tai älä, vielä senkin jälkeen kun olet jo aikuinen, kasvat vieläkin. Niinkuin pullukaksi? vastasi sanavalmis tyttäreni, joka läpytteli vatsaani….

  • |

    Someen eksynyt minäkuva

    Katselin tässä taannoin vanhoja valokuvia. Löysin sieltä aivan hellyttävän kuvan tyttäristäni. He olivat pukeutuneet pelleiksi – kasvonaamiota unohtamatta. Liikutuin kovasti näkemästäni. Kuva muistutti ajasta, jolloin olin erityisen onnellinen ja täynnä rakkautta lapsiani ja elämääni kohtaan. Kuin elokuvana silmissäni kelautui aika, jolloin lapset olivat pieniä. Millaista elämä olikaan silloin, pyykki- ja tiskivuorien aikaan – se oli…

  • “Maailma muuttuu ja me ajan kanssa”

    muistan mummoni usein sanomat sanat. Etteikö kaikki olekaan valmista, pohdin lapsena. Viimeaikoina sanonta on puhutellut yhä uudelleen ja olen alkanut tarkkailla sitä. Maailma on muuttunut ja edelleen haalimme tekemättömiä töitä ja uuvumme niiden alle. Töitä, joita ei enää ole. Onko meille syntynyt uskomus, että elämäntehtävämme on kantaa taakkoja ja huolia, jotka eivät meille edes kuulu….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *