Onnistumisen kokemuksia

Kolumni 31.7.2019 Koti-Kajaanissa

Heinäkuun tuulet puhaltavat kesäloman rippeet ja vaihtuvat elokuussa arkiaskareisiin. Keskeneräinen opiskelu tuntui tahmealta lämpiminä kesäpäivinä. Onnistuin siirtämään niitä paljon puhuttuun viimetinkaan. Ilman sitä, moni asia jäisi tekemättä. Tapasimme opiskelukaverini Hannan kanssa tämän viimetingan äärellä. Mitäpä siitä muuta syntyikään kahden opiskelevan yrittäjän ja karjalaisjuurisen naisen kohdatessa kuin rehevän rönsyilevää rupattelua. Pohdimme, tehtävien lomassa, maailman menoa. Kiteytin keskustelumme onnistumisen kokemuksiin.

Moni nuori on tänä kesänä ollut ensimmäisessä työpaikassaan. Millaisia kokemuksia nuorelle siitä jäikään. Sillä on vaikutus, kuinka hän jatkossa motivoituu elämässään. Annoithan työnantajana palautetta nuoren onnistumisesta ja autoit häntä onnistumaan työssään antamalla myös korjaavaa palautetta? Vai annoitko samalla mitalla kun itse sait ensimmäisessä työpaikassa? Miltä se tuntui?

Parisuhteessa toisessa ärsyttää se jota et voi itsessäsi hyväksyä – huomautat siitä usein. Jos tavoitteena on rakentaa suhdetta, voisit kokeilla katsoa sitä, mikä toisessa on hyvää ja josta voit kannustaa. Ärsyttävän ominaisuuden kanssa voit tehdä työtä ja tarkastella tätä hyväksymättömyyttä itsessäsi. Ehkä löydät sieltä jonkin arvokkaan pelkosi, joka on tullut rakkautesi esteeksi. On paljon helpompaa osoittaa toista sormella ja siirtää vastuu omasta pahanolon tunteesta toiselle. Parisuhteen perustehtävä kasvaa yhdessä on kivulias yhdessä olon matka. Tee se toiselle, jota tahtoisit itsellesi tehtävän. Vanha ikiaikainen sanonta vahvistaa rakkautta välillenne ja luo parisuhteessa onnistumisen kokemuksia.

Lasten kanssa tämä on vaikea laji. Vanhemmat ymmärtämättöminä toistavat samaa tai toimivat juuri päinvastoin överiksi saakka, mitä itse ovat lapsuudessaan saaneet. Mieli kulkee vielä historiassa vaikka maailma on aivan eri kuin 20 tai 40 vuotta sitten. Saitko kannustusta vanhemmiltasi? Hyvä jos sait, vanhempasi olivat aikansa edelläkävijöitä.

Vapaalla kasvatuksella taisi sittenkin olla jotain hyvää annettavana. Jos toimit viisaasti, sait palautteen hyvin tehdystä. Mikäli mokasit, turpiin tuli, etkä ehkä toisen kerran tehnyt samaa virhettä. Ellet sattunut joutumaan ”väärään seuraan”, jossa sait palkkion vääryydestäsi.

Parasta mitä omassa työssäsi voit tehdä, on tarjota onnistumisen kokemuksia työkaverillesi. Yksinyrittäjälle tämä voi olla haaste, mutta asiakkaasi lopulta ohjaa toimintaasi onnistumisen kokemuksien äärelle. Tee siis työtä, joka tarjoaa onnistumisen kokemuksia, sillä ruokit omaa työhyvinvointia ja jaksamista pitkälle.

Mikäli toimit vastoin omaa sisäistä arvomaailmaasi, niin ihmissuhteissa kuin työpaikalla, tee rohkeita valintoja ja päätöksiä muuttaa elämääsi palvelemaan omaa arvomaailmaasi. Riippumatta siitä mitä kylillä puhutaan. Suo heille se puhe. Jonain päivänä kyläläisetkin ovat valmiita tekemään rohkeita valintoja, ole esimerkkinä. Elämäsi on sinun ja tahdot varmistaa itsellesi vankan perusta onnistumisen kokemuksille olemalla uskollinen itsellesi ja omalle arvomaailmallesi.

Näillä viimetingan opiskelujen rutistuksilla syntyi jotain sinullekin jaettavaksi. Tehtävätkin tulivat melkein tehtyä. Kiitos Hannalle, odotan innolla seuraavaa viimetinkaa. Tyhjästä syntyy jaettavaa – se on sitä rikkautta, mitä karjalaistaustaiset ihmiset toivat tullessaan Kainuuseen.

Muita artikkeleita

  • Stipendi ja ruusuja opettajalle

    Soitin sunnuntaina -iltana opettaja –ystävälleni. Onnistuin herättämään hänet päiväunilta illalla klo 19. (Luit oikein!) Hän oli lataamassa itseään tulevaan kouluviikkoon – sunnuntai-iltana. Hän kuuluu niihin opettajiin, jolla on rauhallinen ja oppimisesta innostuva luokka. Siltikin hänen on ladattava itsensä uuteen viikkoon. Mitä kuuluu opettajalle, jonka luokka on levoton? Jäin puhelumme jälkeen pohtimaan opettajan työtä menneenä vuonna….

  • Äiti – onko pakko kasvaa?

    Kysyi, terveydenhoitajan mielestä pienikasvuinen, 6 vuotias esikoiseni iltasadun jälkeen. Tiesin aiheen olevan herkkä, koska siitä oli puhuttu päivällä lääkärin tarkastuksessa. Hetken pohdinan jälkeen vastasin hänelle: ei sinun pakko ole kasvaa, mutta kasvat omaan tahtiin kuitenkin. Usko tai älä, vielä senkin jälkeen kun olet jo aikuinen, kasvat vieläkin. Niinkuin pullukaksi? vastasi sanavalmis tyttäreni, joka läpytteli vatsaani….

  • Salatut elämät – sisälläsi

    Salatut elämät palaavat kesätauolta, toimittaja ilmoitti kun ajelin työmatkalta kotiin kajaaniin. Vaihdoin kanavaa. Mieleni ei päässyt kanavasta yhtä helposti irti vaan jäi taas vatuloimaan aihetta. Taisi olla vuosi 2006, kun illan korvassa lapset päivällisen ja pikkukakkosen jälkeen, asemoivat itsensä aikataulullisesti oikeaan aikaan ja jumittuivat television äärelle. Alkoi Salatut elämät, jäin seuraamaan sitä. Kysyin lapsilta mikä…

  • Epäitsekäs työ – henkisen hyvinvoinnin ytimessä

    Kolumni Koti-Kajaanissa 6.2.2019 Kaurapuuroaamiainen lapsena aiheutti ylimääräistä tuskaa ruokapöydässä. Epämiellyttävä puuromössö pyöri suussani eikä suostunut alas kurkusta. Äiti ja isä vetosivat tunteisiini: ”Biafran-lapset olisivat iloisia yhdestäkin kaurapuurolautasesta.” Nokkelana työnsin puurolautasen keskelle ruokapöytää ja ilmoitin, että minun puuroannoksen voi lähettää Biafran lapsille. Tästä alkoi yli 50 vuotta kestänyt kaurapuuroallergiani. Teini-ikäisenä olin lähdössä Kibbutsille appelsiinejä poimimaan. Äiti…

  • Rohkeutta olla se joka olet

    Miten monesti olenkaan onnistunut kadottamaan itseni ja yhtä monta kertaa tehnyt valtavan työn löytääkseni itseni uudelleen. Toistoja on kertynyt vuosien saatossa, tuskin siitäkään valmista tulee. Kuinka helppoa onkaan samaistua toisten tahtoon ja olla samaa mieltä toisten kanssa. Parviäly on loistava työpaikoilla kehittämisen asioissa, kun kaikki ovat sitoutuneita ja heillä on yhteinen tavoite. Ihmissuhteissa parviäly ja…

  • Kohtaa siellä missä olet – ja tule kohdatuksi

    Se syvyys jolla itsesi tunnet, on se missä voit toisen kohdata. Se tila jossa olet vielä itsellesi läsnä turvallisesti syvenee itsetuntemuksen myötä. Kehollisesti tietoisena ja vastuussa omista tunteistaan. Jos toisen ihmisen tilaan saa tulla, sinne missä hän juuri nyt tarvitsee tukea ja turvaa syntyy paranemista. Jossain siellä missä on aitous, rakkaus, luottamus ja hyväksyntä on…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *