|

Työn 4 motivaatiota lisäävää tekijää

Duunitorin kyselyn mukaan töihin paluu loman jälkeen ahdistaa joka kolmatta. Jatkuva kiire, tekemättömät työt ja huono ilmapiiri merkityksettömyyden kokemus painavat suomalaisia. Voit lukea koko ankean artikkelin tästä.

Listasin sinulle kuitenkin 4 työmotivaatioon ja merkityksellisyyden tunteeseen vaikuttavaa tekijää:
1. Vapaus tehdä työtä omalla tavalla, pyri vaikuttamaan ja kehittämään työtäsi niin, että voisit tehdä sen vapaasti
2. Tiedot, taidot ja kehittyminen, että osaaminen on ajantasalla ja pystyt kehittymään työssäsi
3. Työyhteisön yhteenkuuluvuuden tunne – tulethan nähdyksi ja kuulluksi työyhteisössä, jossa sinua arvostetaan sellaisena kuin olet. Tätä ei voi korostaa liikaa, koska jokainen meistä on joskus väsyy. Sillon työkaverin tuki on arvokas asia.
4. Työsi on tasapainossa arvojesi kanssa ja koet tekeväsi merkityksellistä työtä

Pyri muuttamaan työskentelytapaasi, jotta nämä tekijät toteutuisivat mahdollisimman hyvin.
Kokeile tehdä yksi asia kerrallaan. Harjoita läsnäoloa, jossa mielesi on kehossa ja tekemässäsi työssä.
Mielen kurinalaisuus on voimavaratekijä. Kun mielesi on kurissa, pysyt omassa voimassasi ja ohjaudut itsestä käsin.
Palautumista ja sille järjestettävää aikaa ei sovi unohtaa, seuraava loma on liian kaukana. Kehoon syntyy stressitila, joka vähitellen oireiluttaa monin eri tavoin. Itsehoidon merkitys on tullut yhä tärkeämmäksi oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi.

Muita artikkeleita

  • |

    Someen eksynyt minäkuva

    Katselin tässä taannoin vanhoja valokuvia. Löysin sieltä aivan hellyttävän kuvan tyttäristäni. He olivat pukeutuneet pelleiksi – kasvonaamiota unohtamatta. Liikutuin kovasti näkemästäni. Kuva muistutti ajasta, jolloin olin erityisen onnellinen ja täynnä rakkautta lapsiani ja elämääni kohtaan. Kuin elokuvana silmissäni kelautui aika, jolloin lapset olivat pieniä. Millaista elämä olikaan silloin, pyykki- ja tiskivuorien aikaan – se oli…

  • Kannatko mummosi taakkaa?

    Keskustelin 77-vuotiaan äitini kanssa hänen äitinsä elämästään ja kokemuksista. Olin jo tiennyt pitkään, että äidin äitini kohtaamattomat tunteet vaikuttivat elämässäni juuri nyt. Olin päättänyt raottaa ovea myös mummoni tunneperimään, josta minulla oli epäilys omien elämäntapahtumien, unien ja itsetutkiskelun myötä. Oikea hetki keskustelulle tuli. Äiti soitti ja alkoi kertoa mielestään merkittävää unta. Oivalsin heti, että nyt…

  • |

    Johtaminen on valinta

    Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Randy Gagea. Hän kertoi aiheesta, että johtaminen on valinta. Sekös pisti kriittisen mieleni pohtimaan inhimillisen johtamisen näkökulmasta tarkastella moista väitettä. Inhimillisen johtamisen näkökulmia on viisi. Ensimmäinen niistä on itsensä johtaminen. Jos Randy on sitä mieltä, että johtaminen on valinta, täytyy itsensä johtaminen olla myös valinta. Itsensä johtaminen syntyy kurinalaisuudesta, tahdon…

  • Kohtaamisen ammattilaisen kokemus

    Kallen muutosmatka Sain puhelun perjantaina ja liikuttunut miesääni tahtoi jakaa oman tarinansa Olet enemmän® -kohtaamisen ammattilaisen korttikoulutuksesta. Liikutuin, sillä moni ei ole tahtonut jakaa kokemuksiaan, vaan pitää ne asiat tiukasti itsellään. Tahdon huutaa maailmalle, mitä elämässäni on muuttunut koulutuksessasi, hän jatkoi. Tässä sinulle Kallen tarinan luettavaksi, hänen luvallaan: Kalle on 45-vuotias toimitusjohtaja, joka oli käynyt syksyllä 2021 työterveyspsykologin…

  • |

    Psykologisen vyöhyketerapian hoitokokemus

    “Elämässäni oli vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia -avioero, työttömyys, fyysinen sairaus. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen tulin Johannan luokse hoitokäynnille. Jännitti, koska en tiennyt mitä tapahtuu. Alkukartoituksen jälkeen aloin Johannan avustuksella hiljalleen purkaa mennyttä elämääni ja löysin itsestäni kipeitä asioita, joita olin miettinyt, mutta en ollut osannut samalla tavalla aikaisemmin sanoittaa. Jo siinä hetkessä huomasin, että jokin…

  • Työelämän metataidot

    Työelämän murros on vähintäänkin mielenkiintoinen. Se sama työ, jota tehtiin vielä 5 vuotta sitten, saa tänäpäivänä aikaan kokemuksen tekijässä, ettei hän kykene tekemään työtään samalla tavoin kuin aiemmin. Tekijät uupuvat, kokevat kyvyttömyyden ja riittämättömyyden tunnetta jopa arvottomuutta ja kelpaamattomuutta. Pahimmillaan he alkavat uskomaan, ettei heistä ole enää työelämään. Näistä uutisista olemme saaneet viime aikoina lukea…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *