Äiti – onko pakko kasvaa?

Kysyi, terveydenhoitajan mielestä pienikasvuinen, 6 vuotias esikoiseni iltasadun jälkeen. Tiesin aiheen olevan herkkä, koska siitä oli puhuttu päivällä lääkärin tarkastuksessa. Hetken pohdinan jälkeen vastasin hänelle: ei sinun pakko ole kasvaa, mutta kasvat omaan tahtiin kuitenkin. Usko tai älä, vielä senkin jälkeen kun olet jo aikuinen, kasvat vieläkin. Niinkuin pullukaksi? vastasi sanavalmis tyttäreni, joka läpytteli vatsaani.
Tämä kasvukeskustelumme päätyi molempien hersyvään nauruun ja vapautunein mielin tyttäreni pääsi nukkumaan.

Tapahtumasta on kulunut aikaa jo 21 vuotta. En osannut tuolloin kuvitellakaan, mitä tänä päivänä työkseni tekisin. Onneksi en tiennyt, sillä olisin lamaantunut ja masentunut kaikesta siitä millaisia kasvun askeleita olinkaan itse saanut ottaa.

Juuri siksi onkin tärkeä keskittyä vain tähän ainutlaatuiseen hetkeen, joka on totta. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän illusiota tai harhaa. Voit unelmoida unelmasi, mutta eläminen tapahtuu tässä ja nyt. Se alkaa siitä kun kohtaat oman itsesi sellaisena kuin olet. Sen jälkeen unelmasi voi rakentua.

Olen monta kertaa pohtinut ihmisen henkistä kasvua ja kehittymistä. Oivaltanut ja erehtynyt, kokeillut ja kaatunut, noussut ylös ja tajunnut, että kehittyminen on sitä että vanhempana löydämme itsestämme sisäisen lapsen. Tai miehen ja naisen välisessä suhteessa, molemmat löytävät itsestään sekä maskuliinisuuden että feminiinisyyden ja suostuvat yhteiseen kasvuun miehenä ja naisena.

Tätä ajatusta voi laajentaa työhönkin. Ammatillinen kehittyminen ei siis ole vain fyysistä osaamista, vaan myös henkistä. Lääkärin henkinen kehittyminen alkaa silloin kun hän suostuu potilaaksi, opettaja oppilaaksi, esimies työntekijäksi ja niin edelleen.

Kehittyessäsi:
1. valtasuhteet tasapainottuvat ihmissuhteissa
2. asiakas kohdataan aidosti ja hän saa lisäarvoa
3. myötätunto ihmisten välillä lisääntyy

Eikä tämä onnistu, jos kaiken aikaa ruoskit ja piiskaat itseäsi yhtä ankarasti kuin edelliset sukupolvet itseänsä ja lapsiansa konsanaan.
Kasvua ja kehittymistä tapahtuu, vaikket tekisi yhtään mitään. Muistathan kuitenkin olla vastustamatta kehittymistäsi. Kaikki vastustus näyttää tuottavan enemmän kipua ja kärsimystä, niin fyysisesti kehossa, psyykkisesti mielessäsi kuin henkisesti.

Lempeyttä ja hyväksyntää ensin itselle, sitten voit jakaa sitä vapaasti kaikille toisillekin. Tiesithän, että virheet on sallittuja 😉

Muita artikkeleita

  • Painajaista vai toiveunta?

    Entä jos elämä on uni, et ole vain herännyt? Aivan kuten aamuisin heräät kun uni kuolee, samalla tavoin heräät kun elämä kuolee? Jos kuolemaa ei olekaan? Jokainen herääminen aina edellistä voimallisempi ja elämä sen jälkeen yhä aidompaa? Siihen saakka voit päättää elätkö painajaista vai toiveunta – muistaen kuitenkin, että et ole unesi. Maarit Rope –

  • Tahdon kehittymisen 5 tärkeää merkitystä

    Miksi tahdon kehittyminen on niin tärkeää ja merkityksellista?Kuten kuvassa näkyy, kaksi alinta askelta ovat selviytyjän ja uhrin portaat. Uskon, että monet meistä ovat istuneet näilläkin portailla. Toivottavasti et kuitenkaan liian pitkään tai ainakaan jumittunut noille portaille.Tahto on kuin kipinä sisälläsi, joka antaa sinulle voiman tulla sellaiseksi kuin olet. Toivon, että tästä viestistä saat kipinän toimia…

  • Pitkä matka itsensä äärelle

    Valmentajamme Aila Polvinen kantoi taakkanaan edellisten sukupolvien arvoja ja tunteita. Havainnosta alkoi piinallinen tunneperimän tuuletus ja itsensä etsiminen. Ne olivat jo kolmannet yt-neuvottelut samassa työpaikassa. Toimistotyöntekijä Aila Polvinen oli läpeensä kyllästynyt. Niin kypsynyt, että suusta pääsi sammakoita ja hän purki kerrankin kiukkunsa ääneen. Sanoi työkavereiden kuulleen saaneensa tarpeekseen. Hän, joka oli aina ollut kiltti tyttö….

  • Tunneperimä vaikuttaa arjessa ja työpaikalla

    TUNNEPERIMÄ VAIKUTTAA ARJESSA JA TYÖYHTEISÖSSÄ Kaikki ymmärtävät tunneperimän, et vain useinkaan ole tullut ajatelleeksi sitä. Esimerkki sodan tunneperimästä on selkeä. Nuoret maata puolustavat sotilaamme lähtivät kohtaamaan tuntematonta rintamalle – sitä kutsuttiin tuolloin viholliseksi. Sotilaamme rintamalta palatessamme olivat tehneet päätöksiä kohdattuaan sodan kauhua ja väkivaltaa. Osalle tämä vihollinen = ankaruus näyttäytyi käytöksenä läheisiä kohtaan. Toinen puoli…

  • Miesten päivä 10.3. – Saanko liputtaa?

    Kolumni Koti-Kajaanissa 13.3.2019 Nappasin joulun aikaan vintistä vanhat ja vähän käytetyt monot. Eteisessä ne ovat siitä asti muistuttaneet tulevasta naistenpäivän tapahtumasta, jonka itselleni lupasin. Muistan mummolan narusiteiset lasten sukset, varmaan isäni vanhat. Innostuin suksista ja laitoin ne jalkaani. Laskin vitivalkoisella hangella alas viettävää peltoa pitkin. Mäen alla oli jarrutettava ja käännyttävä takaisin. Mitäpä muuta osasin…

  • Isänpäivän aaton ajatuksia

    Oli vuosi 1967, kun istuin isäni sylissä. Kädessä isällä oli Aapiskukko -kirja ja siitä aukeama, jossa oli kolmen kuvan sarjakuva. Hunaja -purkki oli juuttunut Pikku-Nallen päähän. Äiti, sarjakuvassa, joutui rikkomaan hunajapurkin. Ehkä sinäkin muistat tämän vanhan Aapiskukko-kirjan tarinan. Isä luki surullisella äänellä tämän tarinan minulle ja kerta toisensa jälkeen itkin vuolaasti pienen nalle-karhun ja särkyneen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *