|

Onnistuneen kehityskeskustelun 5 askelta

Onko teidän työpaikan kehityskeskustelut odotettuja vai tuntuuko kehityskeskustelut muodolliselta pakolta?

Listasimme onnistuneen kehityskeskustelun 5 asiaa, jotka kannattaa huomioida tulevissa kehityskeskusteluissa. Mikäli kehityskeskustelut ovat teillä palkkaneuvottelut tai loma-ajankohdan selvittämistä varten, kannattaako siihen käyttää aikaa? Kehityskeskustelun tulisi olla linjassa yrityksen strategian ja sen toimintakulttuurin kanssa, jota sillä tavoitellaan.

Onnistuneen kehityskeskustelun 5 kohtaa

  1. Työhyvinvoinnin edistäminen ja kehittyminen. Työpaikan työhyvinvointi ei ole koskaan niin hyvä, etteikö siinä olisi parannettavaa. Tiedetään, että hyvinvoiva työyhteisön saa aikaan asioita sujuvasti.
  2. Keskustelukulttuurin kehittyminen syntyy aidon kohtaamisen kautta.
  3. Dialogi ilman ennakkokäsityksiä saa aikaan oppimista ja ymmärryksen lisääntymistä.
  4. Sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ja vastuun jakamiseen. Miten sitoudut lähijohtajana ja kuinka sitoutat työntekijän?
  5. Mitattavuus, olemme jokainen käyneet kehityskeskusteluita, joka on jäänyt loma-ajoista sopimiseen. Hyvä jos olet saanut lomasi sovittua, mutta jos tahdotaan kehittää työelämää ja siellä tarvittavia taitoja, voidaan kehityskeskustelujen tuloksia mitata.

Onnistunutta ja vaikuttavaa kohtaamista kehityskeskustelulla.

 

Muita artikkeleita

  • Isänpäivän aaton ajatuksia

    Oli vuosi 1967, kun istuin isäni sylissä. Kädessä isällä oli Aapiskukko -kirja ja siitä aukeama, jossa oli kolmen kuvan sarjakuva. Hunaja -purkki oli juuttunut Pikku-Nallen päähän. Äiti, sarjakuvassa, joutui rikkomaan hunajapurkin. Ehkä sinäkin muistat tämän vanhan Aapiskukko-kirjan tarinan. Isä luki surullisella äänellä tämän tarinan minulle ja kerta toisensa jälkeen itkin vuolaasti pienen nalle-karhun ja särkyneen…

  • |

    “Kohtaloasi ei ole määritelty tuotantovaiheessa”

    Sanoo Vuoden nuori yrittäjä Taneli Ristimeri ja jatkaa “Älä luovuta.” Monille meistä sanotaan jo lapsena, ettet voi kiivetä puuhun, koska olet liian pieni. Tai “Et vielä osaa ajaa polkupyörää.” Näin alitajuntamme on ladattu erilaisia uskomuksia kyvyttömyydestä, riittämättömyydestä tai jopa kelpaamattomuudesta. Nämä alitajuntaamme varastoidut uskomukset nousevat aikuisina pintaan, silloin kun olemme epämukavuusalueella ja silloin kun pitäisi…

  • | | |

    Padotun vihan 5 vaikutusta

    Inspiroiduin edellisestä suru -blogistani kirjoittamaan vihasta, joka kuuluu myös tunnetabuihin. Meitä on kasvatettu kilteiksi ja sopeutuviksi sekä kuuliaiseksi kansalaiseksi. Yhteiskunnassa puhutaan vihapuheen tukahduttamisesta. Mitä se oikeasti on ja miten se vaikuttaa?Tulkinnat noista kasvatuksen ja yhteiskunnan rajoituksista ovat mitä moninaisimmat, jotka ovat saattaneet myös vaikuttaa osaltaan omaan pahoinvointiimme. Kykymme ilmaista rohkeasti omia mielipiteitä ja kyseenalaistaa asioita,…

  • Arvostuksesta myötätuntoon

    Samaan aikaan kun hoitoalan ammattilaiset neuvottelevat julkisella puolella palkoistaan ja eduistaan, monet luontaishoitajina toimivat yksinyrittäjät koettavat saada oman taitonsa yleisesti hyväksytyksi. Kaikkien hoitajien työpanosta ja auttamista tarvitsemme jossain elämämme vaiheessa meistä. Merkityksellistä ja arvokasta työtä – vai onko? Toimialastasi riippumatta, sinä olet arvokas ja tekemäsi työsi on arvokasta. Arvo syntyy todellisuudessa sisälläsi, joka näkyy arvostuksena…

  • |

    Työuupumuksen 7 juurisyytä

    Toistuvat työuupumukset kertovat siitä, ettei juurisyitä ole tunnistettu ja tunnustettu, saati sitten otettu niistä opiksemme. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana työn kuormitus on lisääntynyt merkittävästi ja työuupumusta kantaa jo joka 10. työikäinen ja joka 4. työikäinen on riskiryhmässä sairastua siihen. (THL) Minua kiinnostaa juurisyyt ja niiden tutkiminen. Tunnistamalla ongelmien juurisyyt, voidaan ongelmia ratkaista. Opimme ongelmistamme ja…

  • Huono parisuhde sairastuttaa

    Iltalehden hämmentävä otsikko pysäytti jokin aika sitten minut. Huomasitko sinäkin tämän? Hyvä että näitäkin asioita tutkitaan, mutta siltikin varoisin moista otsikkoa. Olen samaa mieltä, että ihmissuhteilla on vaikutusta terveydentilaamme. Syy ei kuitenkaan taida olla näin yksiselitteinen. Meillä on tapana katsoa ihmissuhde asioita, ikään kuin olisimme ihmissuhteissamme ulkopuolisia. Tämä tarkoittaa sitä, että näemme toisessa sellaisia asioita,…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *