|

Someen eksynyt minäkuva

Katselin tässä taannoin vanhoja valokuvia. Löysin sieltä aivan hellyttävän kuvan tyttäristäni. He olivat pukeutuneet pelleiksi – kasvonaamiota unohtamatta. Liikutuin kovasti näkemästäni. Kuva muistutti ajasta, jolloin olin erityisen onnellinen ja täynnä rakkautta lapsiani ja elämääni kohtaan. Kuin elokuvana silmissäni kelautui aika, jolloin lapset olivat pieniä. Millaista elämä olikaan silloin, pyykki- ja tiskivuorien aikaan – se oli täynnä arjen juhlahetkiä – väsymyksestä, kiukuttelusta – iloon ja onnellisuuteen.

Kädessäni ollut yksi kuva sai aikaan sellaisen kiitollisuuden ja ilon menneestä, että päätin jakaa valokuvan facebookissa. Arvelin sen tuovan iloa myös facebook -kavereilleni. Ilokseni kännykkä pimputti, jokaisesta kuvan tykkääjästä. Välittyiköhän kuvani välityksellä myös se kiitollisuus elämästäni, pohdin.

Eipä aikaakaan kun puhelinkin jo alkoi soittamaan tuttua säveltä, 26-vuotias tyttäreni soitti. Iloissani ja sydän täynnä rakkautta vastasin puhelimeen. Ei kuulunut tervehdystä vaan tokaisu: laitoit sitten kuvan facebookiin. No niin laitoin. Kiva – sinäkin huomasit, iloisesti vastasin. Kuului seuraava tokaisu, et sitten kysynyt lupaa minulta. No en kysynyt, iloni hieman jo laantui. Ajattelin, kun kaikki muutkin jakavat kuvia lapsistaan. Tämä oli minun ensimmäinen kuva jonka laitoin, aloin jo selittelemään. Ei kai se niin vaarallista voi olla, yritin puolustella. No ei vaarallista, mutta tahdon itse määritellä kuinka näyn somessa – enkä tahdo näkyä pellenä siellä.

Siitä alkoi arvokeskustelumme tyttäreni kanssa. Kerroin kuinka ihanaa on seurata kuvia kavereiden lapsista ja lastenlapsista facebookissa. Ajattelin, että minullakin on ihanat lapset, jotka tahdon maailmalle esitellä. Mietipä äiti, tyttäreni aloitti, tänä päivänä kun perheeseen syntyy lapsi, tuskin napanuoraa on katkaistu kun ensimmäiset kuvat vauvasta välitetään facebookiin. Sairaalasta tultuaan mennään, hätäisesti äidin rintaa imemään oppineen, vastasyntyneen vauvan kanssa isoon markettiin ruokaostoksille kaikkien ärsykkeiden äärelle. Sitten onkin jo kastejuhla, josta kuvat välittyvät sadoille kavereille facebookiin. Saamme seurata kavereiden lasten ja lastenlasten syntymäpäiviä facebookista. Sitten onkin kohta rippijuhlat ja taas kuvataan. Sen jälkeen hääjuhlat ja taas jaetaan kavereille.

Sen jälkeen äiti, sinähän tiedät, hän jatkoi, lapsi jossain vaiheessa esittää itselleen kysymyksen kuka minä olen? Meneekö hän facebookiin katsomaan kuka hän on? Miten hän näkee itsensä ja oman elämänsä ilon ja juhlien alta? Me vanhemmat viitoitamme ymmärtämättämme lapsemme elämää omasta näkökulmastaan – toiveista ja odotuksista, joka on täysin erilainen kuin lapsen oma sisäinen näkökulma. Lapsi on kadottanut maailmaan jo syntymästä lähtien oman itsensä. Onko äiti ihme, jos ihmiset ovat eksyksissä itsestään tässä ajassa? Aloin keskustelumme aikana vähitellen ymmärtämään somen vaikutusta ihmisten eksymiseen ja kuinka me vanhemmat hyvää hyvyyttämme vahvistamme lapsiamme eksyttämään itseään. Näinkö me tahdomme itsemme ja lastemme olevan ulkoapäin ohjattavissa.

Tulee väkisin mieleen keskitysleiri-ajatus. Katsomme facebookissa mieleisiä kuvia ja videoita, kuulemme mieluista musiikkia. Uppoudumme täysillä facebookin ihmeelliseen maailmaan ja kadotamme itsemme. Itsensä kadottaminen on sama kuin henkinen kuolema. Alamme konemaisesti ohjautumaan yksikanavaisesti, tässä monikanavaisen maailman äärellä, ulkoapäin – ei siis ihme, että robotit ovat kohta älykkäämpiä kuin me ihmiset. Olemmeko vähitellen kadottamassa yhteyden siihen ihmisyyden osaan, joka erottaa meidät roboteista?

Kuinka me vanhemmat hyvää hyvyyttämme rakastamme lapsiamme täysin omista motiiveista ja vajavaisuuksista käsin. Kuinka keskeneräisiä rakkaudessamme todellisuudessa me vanhemmat olemme? Vanhemmuuden suorittamisen sijaan aito kohtaaminen, läsnäolo ja yhdessä tekeminen lapsen kanssa ovat parhaimmillaan kasvattamaan lapsen tervettä minäkuvaa itsestään. Harjoitellaan – eihän me koskaan vanhemmuudessakaan olla valmiita. Siksi tämä kasvumatka vanhempana onkin hienoa. Lopulta huomaamme kuinka lapsemme ovat kehittyneempiä kuin me vanhemmat – taitaa olla evoluution ehto.

Arvokeskustelu tyttäreni kanssa sai uuden näkökulmaan tähän some-aikaan. Kiitollisin mielin jätän facebookin lasteni kuvista vapaiksi. Ilolla kuitenkin nautin ja tykkään sinun lastesi ja lastenlastesi kuvista facebookista.

Muita artikkeleita

  • |

    Kuka minä olen?

    Kolme kysymystä, jotka ovat siivittäneet aikuisuuttani. Uteliaana ja elämännälkäisenä olen jatkanut kysymysten sarjaa, Mistä tulen ja Minne olen menossa? Ei siis ihme, että sain juuri sellaiset vanhempani joita tarvitsin. Jossain elämäni vaiheessa, olin vakuuttunut syntyneeni väärään perheeseen. Olin valmis vaihtamaan vanhempani toiseen. Ei se ollut silloin mahdollista, onneksi ei vielä tänäänkään. Sillä ihmissuhteet ja erityisesti…

  • Anteeksiannon vapauttava voima

    Isäni karjalaissyntyinen evakko, nyt jo edesmennyt tuli mieleeni isänpäivänä – tietenkin. Hän oli juuri ja juuri täyttänyt kuusi, kun ensi kerran Ägläjärveltä piti hevosen kyytiin lähteä kissa kainalossa. Taustalla taivaan kansi loimusi ja jyrisevän pelottava ääni säesti lyhyttä lähtövalmistelua. Kissakin piti jättää sodan armoille. Miltähän 6 -vuotiaasta pojasta tuntui? Isäni pääsi käymään kotikonnuillaan Ägläjärvellä toukokuussa…

  • Rohkeutta olla se joka olet

    Miten monesti olenkaan onnistunut kadottamaan itseni ja yhtä monta kertaa tehnyt valtavan työn löytääkseni itseni uudelleen. Toistoja on kertynyt vuosien saatossa, tuskin siitäkään valmista tulee. Kuinka helppoa onkaan samaistua toisten tahtoon ja olla samaa mieltä toisten kanssa. Parviäly on loistava työpaikoilla kehittämisen asioissa, kun kaikki ovat sitoutuneita ja heillä on yhteinen tavoite. Ihmissuhteissa parviäly ja…

  • Kannatko mummosi taakkaa?

    Keskustelin 77-vuotiaan äitini kanssa hänen äitinsä elämästään ja kokemuksista. Olin jo tiennyt pitkään, että äidin äitini kohtaamattomat tunteet vaikuttivat elämässäni juuri nyt. Olin päättänyt raottaa ovea myös mummoni tunneperimään, josta minulla oli epäilys omien elämäntapahtumien, unien ja itsetutkiskelun myötä. Oikea hetki keskustelulle tuli. Äiti soitti ja alkoi kertoa mielestään merkittävää unta. Oivalsin heti, että nyt…

  • | |

    Taklaa toistuva työuupumus 5 + 2 keinolla

    Työuupumus on niin yleistä, että siitä eroon pääseminen pakottaa pohtimaan, miten työuupumus syntyy. Toistuvat työuupumukset ovat yhä yleisimpiä. Mikä saa aikaan sen, että työuupumus toistuu. Kysyin tekoälyltä nuo viisi syytä ja viisi keinoa miten työuupu-muksen voi taklata. Lista oli kattava, mutta lisäsin siihen kohdat kuusi ja seitsemän. Kysyin tekoälyltä 5 kohdan listan, miksi työuupumus syntyy…

  • |

    Johtaminen on valinta

    Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Randy Gagea. Hän kertoi aiheesta, että johtaminen on valinta. Sekös pisti kriittisen mieleni pohtimaan inhimillisen johtamisen näkökulmasta tarkastella moista väitettä. Inhimillisen johtamisen näkökulmia on viisi. Ensimmäinen niistä on itsensä johtaminen. Jos Randy on sitä mieltä, että johtaminen on valinta, täytyy itsensä johtaminen olla myös valinta. Itsensä johtaminen syntyy kurinalaisuudesta, tahdon…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *