|

Työhyvinvointi ja tulokset syntyvät 5 tavoitteella – seuraa tulevia blogeja

Työelämä ei ole enää entisensä. Osa työyhteisöstä toimii loistavasti ja innostus on käsinkosketeltavaa. Toinen työyhteisö puolestaan rämpii haasteiden parissa. Se mikä oli pienesti pielessä vielä kaksi vuotta sitten, saattaa näyttää siltä että työyhteisön tilanne on kärjistynyt jopa kahtiajakautunut.

Johtaminen ja työyhteisötaidot ovat nyt arvoasteikolla korkealla. Miten kirkastaa tilannetta työpaikalla? Tee sopimus itsesi kanssa, että alat ottamaan haltuun osa-alueita yksi kerrallaan. Aloita ensin perustelemalla miksi sinun kannattaa aloittaa tämä projekti. Mikä on sinun henkilökohtainen tavoite? Jatka sitten näille askelille:

  1. Suunnittele – osallista tiimi suunnittelutyöhön
  2. Kasvun kirkastaminen – selkeytä tavoite ja osallista koko työyhteisö kasvuun.
  3. Johtamisesta kohtaamiseen – keskity kehittävään toimintaan.
  4. Uudet toimintatavat haltuun – irtipäästäminen tarpeettomista ja aikansa eläneistä toimintatavoista. Tällä vältyt turhalta työnkuormitukselta.
  5. Yhteistyötaitojen kehittyminen palautteen antamisen kautta

Tämä blogi käynnistää työelämän kehittämisen sisältöjä niin työyhteisön kehittämisen kuin työhyvinvoinnin näkökulmista.
Seuraa blogiani.
≠työhyvinvointi
≠työelämätaidot


 

Muita artikkeleita

  • | | | |

    9 Väärinkäsitystä tunneperimästä

    Kuulen päivittäin kuinka ihmiset kertovat työstäneensä tunneperimäänsä. Samaan aikaan he kertovat olevansa toistuvasti samassa työuupumuksen tilassa tai parisuhdekeskustelut kiertävät milloin kotitöiden ja raha-asioiden kiivaissa keskusteluissa.Nämä sokeat pisteet alitajunnassamme, joita emme koskaan tule kyseenalaistaneeksi, toistuvat työstämättömästä tunneperimästä. Eikä siinä sinänsä ole mitään väärää tai oikeaa, on vain hyväksyttävä se tosiasia, että elämässä toistuu myös ne ei niin…

  • |

    “Helevettiin koko mies”

    Tokaisi syvästi uskovainen mummoni kuolinvuoteellaan minulle tasan 36 vuotta sitten. Hän oli sairastanut jo pitkään vähitellen etenevää syöpää, mieli terävänä kuin partaveitsi viimeiseen asti. Loppuajasta hän vain toivoi kuolemistaan. Eräänä päivänä menin katsomaan häntä ja hän sanoi silmät kiinni kivuissaan sydäntä rinnastaan repien, kumpa vain tuo sydän lakkaisi toimimasta. Jatkoin keskustelua: pääset sitten ukin luokse….

  • Arvostuksesta myötätuntoon

    Samaan aikaan kun hoitoalan ammattilaiset neuvottelevat julkisella puolella palkoistaan ja eduistaan, monet luontaishoitajina toimivat yksinyrittäjät koettavat saada oman taitonsa yleisesti hyväksytyksi. Kaikkien hoitajien työpanosta ja auttamista tarvitsemme jossain elämämme vaiheessa meistä. Merkityksellistä ja arvokasta työtä – vai onko? Toimialastasi riippumatta, sinä olet arvokas ja tekemäsi työsi on arvokasta. Arvo syntyy todellisuudessa sisälläsi, joka näkyy arvostuksena…

  • |

    Kuka minä olen?

    Kolme kysymystä, jotka ovat siivittäneet aikuisuuttani. Uteliaana ja elämännälkäisenä olen jatkanut kysymysten sarjaa, Mistä tulen ja Minne olen menossa? Ei siis ihme, että sain juuri sellaiset vanhempani joita tarvitsin. Jossain elämäni vaiheessa, olin vakuuttunut syntyneeni väärään perheeseen. Olin valmis vaihtamaan vanhempani toiseen. Ei se ollut silloin mahdollista, onneksi ei vielä tänäänkään. Sillä ihmissuhteet ja erityisesti…

  • |

    Työn 4 motivaatiota lisäävää tekijää

    Duunitorin kyselyn mukaan töihin paluu loman jälkeen ahdistaa joka kolmatta. Jatkuva kiire, tekemättömät työt ja huono ilmapiiri merkityksettömyyden kokemus painavat suomalaisia. Voit lukea koko ankean artikkelin tästä. Listasin sinulle kuitenkin 4 työmotivaatioon ja merkityksellisyyden tunteeseen vaikuttavaa tekijää: 1. Vapaus tehdä työtä omalla tavalla, pyri vaikuttamaan ja kehittämään työtäsi niin, että voisit tehdä sen vapaasti 2. Tiedot, taidot ja…

  • | | |

    Tarvitaanko enää kehityskeskusteluita?

    Miten teidän organisaatiossa pidetään kehityskeskustelut? Unohtuiko kehityskeskustelut etätyöhön siirtymisen yhteydessä?Kiinnostaako enää ketään kehityskeskustelut? Unohtuiko lähijohtajan tavoitteet ja työhyvinvointi? Kehityskeskustelun merkitys on monimuotoinen ja tärkeä sekä työntekijälle että organisaatiolle. Se tarjoaa mahdollisuuden avoimeen ja rakentavaan keskusteluun paitsi työntekijän myös lähijohtajan kehittymisestä, tavoitteista ja työhyvinvoinnista. Vahvistuisiko työnantajamielikuva? Kehityskeskustelu auttaa työntekijää tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehityskohteensa työssä. Keskustelu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *