Päivitä periaatteet

On jälleen lupausten aika, jotka tammikuun lopulla tuppaavat unohtumaan.

Tein oman elämäni inventaarion viime vuodesta. Päädyin tulokseen, etten vielä viime vuonnakaan valmiiksi tullut. Tutkin mitä viime vuonna sain aikaiseksi ja mitä aion jatkaa viime vuodesta. Sen jälkeen millaisiin asioihin tahdon keskittyä tänä vuonna.
Luokittelin asiat ensin:

  1. Ammatilliset tavoitteet
  2. Oman hyvinvointiin liittyvät tavoitteet
  3. Omaan henkiseen kasvuun liittyvät tavoitteet
  4. Ihmissuhde tavoitteet
  5. Taloudelliset tavoitteet

Siinä sitä sitten aikaa vierähti, kun näiden parissa istuin ja kirjasin ylös asioita. Ammatillisiin asioihin luonnollisesti liittyy opiskelu ja sitä viime vuosi oli täynnä. Se jatkukoon vielä työn ohessa jonkin aikaa. Tiedän, että moni teistä odottaa jo Olet enemmän® -kirjan toista painosta. Se on työn alla ja keväällä auringon paistaessa korkeammalta, saa se kokea uuden päivänvalon.

Työyhteisön lähijohtajat ovat olleet mielessäni parin vuoden ajan. Heidän ammatillinen jaksaminen paineen alla on ollut erityisen kuormittavaa. Työelämän ihmissuhteet ja tekeminen ei ole koskaan työelämän historiassa ollut niin rikkonainen kuin parin viime vuoden aikana. Heille kehitimme uuden lähijohtajan kehityskeskustelu -valmennuksen. Niitä jatkamme edelleen tulevana vuonna, sillä palautteet ovat kertoneet toimivasta palvelusta.

Omaan hyvinvointiin tulen panostamaan tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Edelleen testipohjaiset ravintolisät ovat osa kehon hyvinvointiani. Matala-asteinen tulehdus on kehosta selätetty, työuupumuksesta noussut ja nivelkivut kaikonneet, puhumattakaan suoliso-ongelmista. Niistä jos mistä saan olla kiitollinen. Ruokavalio ja ruokarytmistä kiinnipitäminen ovat olleet haasteena. Tänä vuonna pyrin toimimaan toisin.  Green Caren opinnoista innostuneena, tutkin ja tunnustelen lähellä olevaa luontoa ja sen hyvinvointivaikutuksia. Keväämmällä kuulet ehkä siitä jotain lisää. Jos näet minut suksilla hiihtämässä, varmista ettei se ole kangastusta. Jos sattuu käymään niin, että huomaat minun hiihtävän, varaa Kaakisen Essille aika näöntarkastukseen.

Henkinen kasvu ja johtaminen ovat jokavuotinen osa-alue, jota kehitän erilaisin menetelmin. Päivittäinen meditaatio ja hiljentyminen henkiseen kasvuun ja oman potentiaalin kirkastamiseksi, pyrin raivaamaan arjestani kasvulle vaatiman tilan.

Ihmissuhteisiin panostin jo loppuvuodesta, kahden vuoden sisäänpäin kääntymisen jälkeen. Lupasin itselleni soittaa viikottain tuttavalle, ystävälle ja vaihtaa kuulumisia. Tänä vuonna jatkuu sama teema, sillä upeita ihmisiä kohtasin puhelimella ja zoom-videolla. Vanhat lapsuuden ystävät ovat muuten hekin ikääntyneet. Tai siis tulleet kypsempään ikään, siis olemme viisastuneet. <3

Uuden Zinzino -perheeni kautta olen saanut uusia ystäviä ja tähän hetkeen kaipaamia lisätuloja. Mikä parasta, olen saanut auttaa lukuisia asiakkaitani paremman terveyden sekä lisätulojen äärelle. Milloinkaan aiemmin en ole törmännyt riskittömään liiketoimintaan, jossa ainoana riskinä on parempi terveys. Mikäli sinulla on lisätuloille ja terveydelle käyttöä, ilman riskiä, laita viestiä tulemaan.

Parin viime vuoden ajan liiketoiminta on laskenut lehmänhännän tavoin. Nouskoon takajaloille lehmätkin, kotimaista ruokaa tarvitaan nyt ja kipeäsi. Nostakoon lehmät ja kaikki maanviljelijät samalla häntänsä pystyyn. Nyt on käärittävä hihat ja astua toiminnan saappaisiin. Maailmasta on tehtävä parempi paikka.

Tätä kirjoittaessani tiesin, etteivät kaikki ihmiset suinkaan tee mitään inventaariota. Ehkä et sinäkään, eikä tarvitsekaan. Silloin on parasta päivittää vain periaatteet ja suhtautumistavat. Ellei sinustakaan vielä valmista tullut.

Miten päivittää periaatteita? Käy läpi mielessäsi tilanteita, joissa tulit väitelleeksi jonkun kanssa. Muistele kyseisen ihmisen näkökulmaa ja tutustu siihen tarkemmin tällä kertaa arvostelematta ja tuomitsematta, ennenkuin olet tutkinut hänen näkökulmaa. Ehkä huomaat, siinä olevan jonkun pointin. Sen jälkeen tutustu suhtautumistapoihin:
Takerrutko omaan mielipiteeseen, periaatteeseen(?), vastustatko toisen näkökulmaa vain periaatteen vuoksi vai suhtaudutko asiaan vähätellen välinpitämättömästi vai kiinnittymättömän mielesi vuoksi hyväksyen toisen näkökulman? Siinäpä vielä päivitettävää.
Muutos kun tuppaa olemaan vallitsevana piirteenä vielä tulevinakin vuosina. Siihen suhtautumalla joustavasti, voi välttyä tarpeettomilta kuormituksilta.

Lämmin kiitos kun seuraat kanaviani ja näitä viestejä, olet asiakkaani tai sellaiseksi haluava. Soita rohkeasti – tämän vuoden teema tulee olemaan ROHKEUS olla aito oma itsensä – uskalletaan yhdessä. Toivon Sinulle ja läheisillesi mitä parhainta alkanutta vuotta – Olet tärkeä juuri sellaisena kuin Olet.

Muita artikkeleita

  • Pitkä matka itsensä äärelle

    Valmentajamme Aila Polvinen kantoi taakkanaan edellisten sukupolvien arvoja ja tunteita. Havainnosta alkoi piinallinen tunneperimän tuuletus ja itsensä etsiminen. Ne olivat jo kolmannet yt-neuvottelut samassa työpaikassa. Toimistotyöntekijä Aila Polvinen oli läpeensä kyllästynyt. Niin kypsynyt, että suusta pääsi sammakoita ja hän purki kerrankin kiukkunsa ääneen. Sanoi työkavereiden kuulleen saaneensa tarpeekseen. Hän, joka oli aina ollut kiltti tyttö….

  • |

    Rakkauden taikoja

    Varmistithan sinä naimaonnesi ja tulevaisuutesi Juhannuksena? Muistelen joskus nuorena sitoneeni 7 kukkaa heinällä yhteen ja laittaneeni sen tyynyn yöksi alle. Siitäkös heinänuhani pillastui. Kaivosta olisi kuulemma nähnyt tulevan puolison kuvan, mutta silmät rähmällään oli muuranneet ne umpeen. Sulho jäi näkemättä. Nykyisin kävellään juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa.  Millaiseen halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan saa….

  • |

    Tunneperimä vaikuttaa arjessa ja työyhteisössä

    TUNNEPERIMÄ VAIKUTTAA ARJESSA JA TYÖYHTEISÖSSÄ Kaikki ymmärtävät tunneperimän, et vain useinkaan ole tullut ajatelleeksi sitä. Esimerkki sodan tunneperimästä on selkeä. Nuoret maata puolustavat sotilaamme lähtivät kohtaamaan tuntematonta rintamalle – sitä kutsuttiin tuolloin viholliseksi. Sotilaamme rintamalta palatessamme olivat tehneet päätöksiä kohdattuaan sodan kauhua ja väkivaltaa. Osalle tämä vihollinen = ankaruus näyttäytyi käytöksenä läheisiä kohtaan. Toinen puoli…

  • Työyhteisö on tunneyhteisö

    Työyhteisö on tunneyhteisö Työyhteisön tunneilmapiiri rakentuu yhteisössä toimivista ihmisistä. Jokainen persoona omalta osaltaan joko rakentaa tai hajottaa toiminnallaan työyhteisöä. Roolit voivat vaihdella tilanteesta riippuen. On tärkeä tiedostaa, että muutoksessa epäterveet toimintatavat täytyy purkaa. Vain siten luodaan pohja terveemmälle työyhteisölle. Jokaisen toiminnan taustalla on ajatus ja jokaisen ajatuksen taustalla on tunne. Kun toiminta on negatiivinen, on…

  • Anteeksiannon vapauttava voima

    Isäni karjalaissyntyinen evakko, nyt jo edesmennyt tuli mieleeni isänpäivänä – tietenkin. Hän oli juuri ja juuri täyttänyt kuusi, kun ensi kerran Ägläjärveltä piti hevosen kyytiin lähteä kissa kainalossa. Taustalla taivaan kansi loimusi ja jyrisevän pelottava ääni säesti lyhyttä lähtövalmistelua. Kissakin piti jättää sodan armoille. Miltähän 6 -vuotiaasta pojasta tuntui? Isäni pääsi käymään kotikonnuillaan Ägläjärvellä toukokuussa…

  • Tahdon kehittymisen 5 tärkeää merkitystä

    Miksi tahdon kehittyminen on niin tärkeää ja merkityksellista?Kuten kuvassa näkyy, kaksi alinta askelta ovat selviytyjän ja uhrin portaat. Uskon, että monet meistä ovat istuneet näilläkin portailla. Toivottavasti et kuitenkaan liian pitkään tai ainakaan jumittunut noille portaille.Tahto on kuin kipinä sisälläsi, joka antaa sinulle voiman tulla sellaiseksi kuin olet. Toivon, että tästä viestistä saat kipinän toimia…

2 Kommenttia

  1. Kiitos Johanna kivasta erittelystä.

    Minun tavoite on “hiljaa kiirehtiminen”. Olen armollinen itselle.

    Polvivaivat, korona ja vatsabakteeri romahduttivat fyysisen kunnon. Menee 12 kk ottaa VOIMA takaisin. Hitaasti.

    Tsemiä sulle vuoteen 2023.

    1. Kiitos Mikko, viestistäsi. Tsemiä sinullekin vuodelle 2023.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *