Rakkauden tunnustuksen aikaa

Elämme ehkä vuoden tärkeintä Rakkauden tunnustuksen aikaa – keskikesän juhlaa. Suomalaisten rakkaus repii rintaa auki, silloin kuin kevään purot alkavat solisemaan. Kevään vihreys varmistaa rakkauden voiman vapautumisen ja rakkauden ilo saa suupielet ylöspäin väkisin.

Suuri paradoksi on se, että samaan aikaan kun sydänkeskus avautuu, niin pelko menneisyyden ihmissuhteista ja siellä olleista väärinkäsityksistä ja huonosta kohtelusta nousevat pintaan. Pelko pimentää rakkauden, jolloin rakkaus hiipuu. Näin syntyy itsesabotointi rakkautta kohtaan, joka kohdentuu luonnollisesti läheisimpään ihmiseen joskus jopa huonona kohteluna.

Ihmisyyden kehittymisen kannalta, on suostua haavoittuvaksi. Se vaatii suurta rohkeutta suostua haavoittuvaiseksi ihmissuhteessa. Se on rohkeutta tunnustaa toiselle, että pelkää jotain sellaista, mistä ei saa kiinni. Keskustelu voi jäädä siihen, jos ei sanoja löydy sitä jatkamaan. Tietoinen mieli jatkaa matkaansa ja sinä olet astunut oman kehittymisesi seuraavalla askeleelle tunnustamalla itsellesi oman haavasi. Rohkea teko!

Parisuhteen ehkä suurin voima on suostua toisen kannateltavaksi omien haavojen edessä. Tulla kohdatuksi omana itsenään, onkin haaste. Sillä meidän tulee kohdata ensin itsemme, jonka jälkeen voimme kohdata sillä tasolla toisen, jolla olemme itsemme kohdanneet. Se vaatii harjoittelua ja keskeneräisyyden sietämistä ihmissuhteissa. Kerta toisen jälkeen, olet rohkeampi ja aidompi itsenäsi, se tekee sinusta terveellä tavalla vahvan. Tänä päivänä on monenlaisia parisuhteita, joissa olennaista ei ole sukupuoli, vaan se kuinka suostumme toisen kannateltavaksi. Tarkoitan tällä sitä, että molemmilla tulisi olla tasavertainen mahdollisuus tulla kannatelluksi, sillä jokaisen tarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi parisuhteessa sellaisena kuin olemme.

Mitä jos tänä Rakkauden luvattuna aikana, astuisit Rakkauden seuraavalle tasolle ja rohkenisit olla haavoittuva ja aidosti se joka olet. Kulissikullattujen parisuhteiden aika alkaa olla ohi ja olemme valmiita kohtaamaan aitoja ihmissuhteita. Se tarkoittaa sitä, että rohkeasti pitkissäkin suhteissa, uskallamme rohkeasti olla haavoittuvia ja ilmaista tarpeemme.

Rakkauden täyttämää keskikesän juhlaa Sinulle ja Hänelle – Olet tärkeä <3

Muita artikkeleita

  • Olet enemmän® -workshop

    Saat tietoa Olet enemmän® -kasvupolusta ja sen askelista. Poisoppimisen merkityksestä. Tutustut tunteiden kehittymiseen ja niiden muuntumiseen TunneSynteesin® -tunnekartan avulla. Teemme harjoituksen tunneperimän vapautumiseksi. Hinta 20 €, sis. alv 24% Paikkakunnat: Kemi 16.11. klo 18 – 19.30, Majakka, Pohjoisrantakatu 5, Kemi Tampere 20.11. klo 18.00 – 19.30, Ruususali, Tuomiokirkonkatu 30, Tampere Paikkoja rajoitetusti! Ilmoittaudu NYT!  johanna@kalevalavalmennus.fi…

  • Uskomusravintoa ja – hoitoa

    Munalla mentiin -70 luvulla töihin. Kymmenen vuotta sitten kananmunalla kohotettiin kolesterolit, jotka saimme statiineilla kuriin. Statiinit ovat jääneet ja munat kanoineen ovat palanneet takapihoillemme ja aamiaispöytiin. Kahdeksan vuotta sitten voi oli pahinta rasvaa, tarvittiin kasvisteroleita, jotka pitävät huolen että verisuonet pysyvät puhtaina. Sterolit jäytää pohkeissa, huutaa munuaisissa ja vinkuu korvissa on ihme, että Valio kirnuaa…

  • |

    Kehitä kohtaamistaitoja – ota haltuun omat rajat

    Meillä kaikilla on erilaisia kokemuksia kohdatuksi tulemisesta niin arjessa kuin työpaikalla. Pieni tarkastelu työpaikan kohtaamistilanteisiin näin loman jälkeen lienee paikallaan.   Työpäivät ovat tulvillaan rajojen ylittämistä Omien rajojen koko liittyy siihen kuinka läheisiä ihmissuhteet ovat. Työpaikalla suhde lähijohtajaan tai johonkin työkaveriin voi olla kovin etäinen, toisen työkaverin tuntuessa läheisemmältä. Yhteistyö useimmiten sujuu helpommin, mitä läheisemmäksi…

  • Meditaatiota ja käsien pesua

    Maailmanmeno on jo pitkään ollut “maailmanlopun” meininkiä. Ihmiset hädin tuskin ehtivät hengittämään, kun kaikkialla on niin kiire, että hengityskin on muuttunut pinnalliseksi. Ei ihme, että opettelemme erilaisilla kursseillä läsnäolotaitoja ja hengittämistä, kun ne tuppaavat unohtumaan kaiken kiireen keskellä. Hengitystieoireet ovatkin lisääntyneet vääränlaisista hengitystavoistamme. Astmat ja allergiat siivittävät monen arkea kaikenlaisten inhalaattorien, sumutteiden ja hengitys -apuvälineitten…

  • Ilmiöjohtajuus

    Elämme mielenkiintoista aikaa johtajuuden näkökulmasta. Ei aikaakaan kun autoritäärinen johtaminen oli ainoa ja oikea tapa johtaa. Johtajuuden tulisi olla siellä missä on vastuu. Tässä vapautumisen aikana on mennyt puurot ja vellit pahan kerran sopan keitoksi ja vastuu on livahtanut välinpitämättömyyden ja kurittomuuden alle. Toisin sanoen tunteet ovat nousseet pintaan ja johtajuus on jäänyt tunnereaktioiden alle….

  • Päivitä periaatteet

    On jälleen lupausten aika, jotka tammikuun lopulla tuppaavat unohtumaan. Tein oman elämäni inventaarion viime vuodesta. Päädyin tulokseen, etten vielä viime vuonnakaan valmiiksi tullut. Tutkin mitä viime vuonna sain aikaiseksi ja mitä aion jatkaa viime vuodesta. Sen jälkeen millaisiin asioihin tahdon keskittyä tänä vuonna. Luokittelin asiat ensin: Ammatilliset tavoitteet Oman hyvinvointiin liittyvät tavoitteet Omaan henkiseen kasvuun…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *