|

Jokaisessa suhteessa on eron ainekset

Mihin kiinnität huomiosi parisuhteessasi, siihen mikä teitä erottaa vai siihen mikä tuntuu erottavan teitä? Huomiomme on luontaisesti kiinnittynyt joko siihen mikä teitä erottaa tai mitä en voi hyväksyä toisessa.

Oli parisuhteessa mikä ongelma tahansa, ratkaisu löytyy yksinkertaisesti ongelmasta. Ei mistään ja kenestäkään asianomaisesta – vaan yksikertaisesti on kohdattava tilanne sellaisena kuin se on. Tunnistettava tunne, joka nousee sisältäsi ja vapauduttava siitä. Joskus tilanne on sellainen, että se vaatii eron, mutta useinkaan sen ei tarvitse tarkoittaa eroa. Useinkaan huomaamattamme olemme avoimia asioissa, mutta tunnetasolla avoimuutta ei juurikaan ole. Keskustelu alkaa liian usein: “Sinä et… Sinä jätit… Et osannut… ”  Tämä lista on aivan loputon omien täyttymättöminen toiveiden lista. Milloin viimeksi sanoitkaan kumppanillesi: Minusta tuntuu…?

Kun olemme rohkeasti kohdanneet ongelman, hyväksyneet siihen liittyvät tosiasiat, ratkaisu onkin löytynyt luonnollisesti – kuin itsestään. Parisuhteessa nämä eron ainekset muuntuvat yllättäen kasvun aineksiksi ja parisuhde kasvaa ja kehittyy luonnollisesti. Ethän sinä tai kumppanisi ole enää samoja ihmisiä keitä olitte ensi kertaa tavatessanne.

Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin rakkauden ja pelon tien valinnasta. Mitä varmemmin kuljemme pelon tietä, sitä varmemmin kutistumme, käperrymme ja sulkeudumme itseemme. Tällä tavoin tunnelukkosi estää elämästä sellaista elämää, joka sinulle kuuluisi.
Rakkauden tien valitseminen ei suinkaan tarkoita, että seikkailisimme ruusutarhassa, shampanjalasi kädessä, auringon paisteessa – eikä koskaan sataisi.
Se tarkoittaa sitä, että rakkaudessa syntyy rohkeus katsoa kaikkia tilanteita realistisesti sellaisina kuin ne ovat. Silloinkin kun näemme totuuden ja rohkeasti katsomme totuutta silmiin, olemme rakkauden tiellä.
Pelko puolestaan sulkee silmät juuri silloin kun rohkeus katsoa totuutta lakkaa. Näin pelko ottaa vallan luonnollisesti ja rakkaus kuihtuu. Mielemme ja uskomuksemme ja niiden kautta syntyneet tunteemme, ovat pahimmat ihmiskunnan vihollisemme.

Parisuhteen roolit, jotka olimme rakentaneet aikojemme alussa sopeutuaksemme toisen rinnalla, pyrimme pitämään muuntumattomina. Joskus jopa rakkauden pelko estää meitä riisumasta näitä roolejamme, sillä emmehän tiedä mitä roolin alta löytyykään. Näin välillenne syntyy vähitellen näkymätön muuri, joka erottaaa teidät toisistaan. Kuitenkin parisuhteen kehittymisen kannalta tämä muuri tulisi rikkoa, jotta pääsisitte lähempään yhteyteen toistenne kanssa.

Jokaisessa parisuhteessa on rakkauden siemen, jota vaalimalla ja pitämällä huolta ennenkaikkea itsestä syntyy luontainen välittämisen tunne toista kohtaan. Vaali ja hoida rakkauden siementä sisälläsi ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Rakkauden rohkeaa tietä sinulle ja kumppanillesi.

Muita artikkeleita

  • Kun suru koskettaa työntekijää

    Työyhteisöjä on monen kokoisia, mitä isompi työyhteisö, sitä useammin joku työntekijä menettää lähiomaisensa.  Merkitystä on myös sillä, onko läheisen kuolema äkillinen vai parantumattoman sairauden seurausta, jolloin työntekijä on yleensä puhunut läheisensä sairastamisesta ainakin lähimpien työtovereiden kesken. Työpaikan surumuistaminen on pieni mutta tärkeä ele, joka jää mieleen. Se voi olla kukkalähetys, kirja tai kortti. Läheisimmät työkaverit voivat…

  • Kohtaamisen ammattilaisen kokemus

    Kallen muutosmatka Sain puhelun perjantaina ja liikuttunut miesääni tahtoi jakaa oman tarinansa Olet enemmän® -kohtaamisen ammattilaisen korttikoulutuksesta. Liikutuin, sillä moni ei ole tahtonut jakaa kokemuksiaan, vaan pitää ne asiat tiukasti itsellään. Tahdon huutaa maailmalle, mitä elämässäni on muuttunut koulutuksessasi, hän jatkoi. Tässä sinulle Kallen tarinan luettavaksi, hänen luvallaan: Kalle on 45-vuotias toimitusjohtaja, joka oli käynyt syksyllä 2021 työterveyspsykologin…

  • | | | |

    9 Väärinkäsitystä tunneperimästä

    Kuulen päivittäin kuinka ihmiset kertovat työstäneensä tunneperimäänsä. Samaan aikaan he kertovat olevansa toistuvasti samassa työuupumuksen tilassa tai parisuhdekeskustelut kiertävät milloin kotitöiden ja raha-asioiden kiivaissa keskusteluissa.Nämä sokeat pisteet alitajunnassamme, joita emme koskaan tule kyseenalaistaneeksi, toistuvat työstämättömästä tunneperimästä. Eikä siinä sinänsä ole mitään väärää tai oikeaa, on vain hyväksyttävä se tosiasia, että elämässä toistuu myös ne ei niin…

  • |

    Rakkauden taikoja

    Varmistithan sinä naimaonnesi ja tulevaisuutesi Juhannuksena? Muistelen joskus nuorena sitoneeni 7 kukkaa heinällä yhteen ja laittaneeni sen tyynyn yöksi alle. Siitäkös heinänuhani pillastui. Kaivosta olisi kuulemma nähnyt tulevan puolison kuvan, mutta silmät rähmällään oli muuranneet ne umpeen. Sulho jäi näkemättä. Nykyisin kävellään juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa.  Millaiseen halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan saa….

  • Sanoja Äidille

    Katseeni tavoittaa sinut Äitini.   Sinä katsot minua silmiin.   Hymyilen sinulle, hymyilet minulle.   Silmäni kertovat sinulle lämmöstäni, myötätunnostani,   enkelin siiven herkkyydestä, hauraudesta elämän.   Merkittävä katse minulta sinulle ja sinulta minulle.   Se rakentaa sillan välillemme ja lähentää sydämiämme.   Sinä riität sellaisena kuin olet, minä riitän tällaisena kuin olen.  Inhimillisinä ja aitoina toinen toisillemme. Minna Huusko

  • Olet enemmän® -sinulle

    Muistelimme tiimiläisten kanssa mitä Olet enemmän® -koulutuksiin osallistuneet ovat saaneet; merkityksellisiä kohtaamisia, huippuhetkiä tunteiden vapautumisessa. – Läsnäolo-, tunne- ja kohtaamistaitoja – stressistä ja työn ylikuormituksesta ja kehon epämäärästen oireiden vapautumista ja havahtumista sille, kuinka paljon yksityiselämällä on vaikutusta työpaikalla – työpaikan ilmapiirin paraneminen – ihmissuhteet, suhde lapsiin ja omiin vanhempiin parantuneet Lisäksi ammatilliseen osaamiseen liittyviä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *