|

Jokaisessa suhteessa on eron ainekset

Mihin kiinnität huomiosi parisuhteessasi, siihen mikä teitä erottaa vai siihen mikä tuntuu erottavan teitä? Huomiomme on luontaisesti kiinnittynyt joko siihen mikä teitä erottaa tai mitä en voi hyväksyä toisessa.

Oli parisuhteessa mikä ongelma tahansa, ratkaisu löytyy yksinkertaisesti ongelmasta. Ei mistään ja kenestäkään asianomaisesta – vaan yksikertaisesti on kohdattava tilanne sellaisena kuin se on. Tunnistettava tunne, joka nousee sisältäsi ja vapauduttava siitä. Joskus tilanne on sellainen, että se vaatii eron, mutta useinkaan sen ei tarvitse tarkoittaa eroa. Useinkaan huomaamattamme olemme avoimia asioissa, mutta tunnetasolla avoimuutta ei juurikaan ole. Keskustelu alkaa liian usein: “Sinä et… Sinä jätit… Et osannut… ”  Tämä lista on aivan loputon omien täyttymättöminen toiveiden lista. Milloin viimeksi sanoitkaan kumppanillesi: Minusta tuntuu…?

Kun olemme rohkeasti kohdanneet ongelman, hyväksyneet siihen liittyvät tosiasiat, ratkaisu onkin löytynyt luonnollisesti – kuin itsestään. Parisuhteessa nämä eron ainekset muuntuvat yllättäen kasvun aineksiksi ja parisuhde kasvaa ja kehittyy luonnollisesti. Ethän sinä tai kumppanisi ole enää samoja ihmisiä keitä olitte ensi kertaa tavatessanne.

Kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin rakkauden ja pelon tien valinnasta. Mitä varmemmin kuljemme pelon tietä, sitä varmemmin kutistumme, käperrymme ja sulkeudumme itseemme. Tällä tavoin tunnelukkosi estää elämästä sellaista elämää, joka sinulle kuuluisi.
Rakkauden tien valitseminen ei suinkaan tarkoita, että seikkailisimme ruusutarhassa, shampanjalasi kädessä, auringon paisteessa – eikä koskaan sataisi.
Se tarkoittaa sitä, että rakkaudessa syntyy rohkeus katsoa kaikkia tilanteita realistisesti sellaisina kuin ne ovat. Silloinkin kun näemme totuuden ja rohkeasti katsomme totuutta silmiin, olemme rakkauden tiellä.
Pelko puolestaan sulkee silmät juuri silloin kun rohkeus katsoa totuutta lakkaa. Näin pelko ottaa vallan luonnollisesti ja rakkaus kuihtuu. Mielemme ja uskomuksemme ja niiden kautta syntyneet tunteemme, ovat pahimmat ihmiskunnan vihollisemme.

Parisuhteen roolit, jotka olimme rakentaneet aikojemme alussa sopeutuaksemme toisen rinnalla, pyrimme pitämään muuntumattomina. Joskus jopa rakkauden pelko estää meitä riisumasta näitä roolejamme, sillä emmehän tiedä mitä roolin alta löytyykään. Näin välillenne syntyy vähitellen näkymätön muuri, joka erottaaa teidät toisistaan. Kuitenkin parisuhteen kehittymisen kannalta tämä muuri tulisi rikkoa, jotta pääsisitte lähempään yhteyteen toistenne kanssa.

Jokaisessa parisuhteessa on rakkauden siemen, jota vaalimalla ja pitämällä huolta ennenkaikkea itsestä syntyy luontainen välittämisen tunne toista kohtaan. Vaali ja hoida rakkauden siementä sisälläsi ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Rakkauden rohkeaa tietä sinulle ja kumppanillesi.

Muita artikkeleita

  • Muistojen Mummola

    Hirsitaloista hurahtanut Hirsitaloinnostus on varmaan syntynyt minussa jo ennen syntymääni. Lapsuuden kotini oli hirsitalo, jota isäni peruskorjasi jatkuvasti. Tiilitaloa isä alkoi rakentamaan -60 -70 -luvun vaihteessa. Sitä ennen hän oli purkanut kaksi hirsihevostallia, josta sitten puutavara otettiin uutta taloa varten. Minun rakennusinto ei kuollut, vaikka ruostuneita nauloja sain irrottaakin sankokaupalla. Mummoni kuoleman jälkeen isä aloitti…

  • Parantava luonto sisälläsi

    Kolumni Koti-Kajaanissa       26.6.2019 Kesäisen luonnon kauneus avaa sydänkeskuksemme kohtaamaan luonnollista rakkautta elämässä ja toisaalta vapautumaan tarpeettomasta tunnelastista. Tämä ja kaikki parantavat voimat sisälläsi kohtaavat ja eheyttävät sinua – kunhan vain huomaat tämän. Luonnollisesti ihminen on avoimempi ja rennompi arjessa, jos sellaista sanaa edes kesällä rohkenee käyttää. Kohtaamme uusia ihmisiä, asioita ja tilanteita, jotka…

  • Kosketus – vuorovaikutuksen tunnekädenjälki

    Me suomalaiset olemme tunnettuja koskemattomuudestamme. Sanan varsinaisessa merkityksessä, vierastamme toisen ihmisen koskettamista. Nykyinen ja tuleva sukupolvi on jo kehittyneempi tässä suhteessa. Sanonta pojasta polvi paranee, toimii tässäkin. Mikä kosketuksesta tekee sitten niin vaikean? Kosketuksessa tulemme lähelle toista, jolloin kohtaamme itsessämme toisen herättämän tunteen. Ja vähä kerralla tulemme näkyväksi itsellemme ja paljastumme. Näin siis tapahtuu, jos…

  • Onnistumisen kokemuksia

    Kolumni 31.7.2019 Koti-Kajaanissa Heinäkuun tuulet puhaltavat kesäloman rippeet ja vaihtuvat elokuussa arkiaskareisiin. Keskeneräinen opiskelu tuntui tahmealta lämpiminä kesäpäivinä. Onnistuin siirtämään niitä paljon puhuttuun viimetinkaan. Ilman sitä, moni asia jäisi tekemättä. Tapasimme opiskelukaverini Hannan kanssa tämän viimetingan äärellä. Mitäpä siitä muuta syntyikään kahden opiskelevan yrittäjän ja karjalaisjuurisen naisen kohdatessa kuin rehevän rönsyilevää rupattelua. Pohdimme, tehtävien lomassa,…

  • |

    Työelämä kaipaa päivitettyjä ajattelu- ja toimintamalleja

    Työelämän tarpeet ovat muuttuneet viime vuosina enemmän kuin koskaan aiemmin. Teollistumisen aikana 60-luvulla laitettiin pellot pakettiin ja maanviljelijät lähtivät tehtaille töihin. Ajattelu ja toimintatavat muuttuivat. Täältä Kainuusta lähdettiin Ruotsiin Volvon -tehtaalle. Näyttää siltä, että työtä on tänä päivänä niin paljon, ettei sitä ehditä tekemään. Joudumme rekrytoimaan yli rajojen työvoimaa. Työ tuskin on lisääntynyt, mutta työtä…

  • Parisuhteen 5 tärkeää näkökulmaa

    Parasta parisuhteessa on yhdessä kasvaminen Oletko koskaan pohtinut miten vanhempiesi suhde näkyy parisuhteessasi? Ei mitenkään – sanot, mutta tarkemmin tutkittuasi, voit löytää jotain samankaltaisuutta, josta et ole tullut aiemmin ajatelleeksi. Ohessa sinulle ja kumppanillesi 5 näkökulmaa, josta voit tutkia omaa parisuhdettasi: 1. Yrität muuttaa kumppania omien toiveitten ja tarpeittesi täyttäjäksi. Etkä sinä tietenkään tahdo muuttaa toista, mutta tarkemmin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *