Yrittäjyys, jota vanhempani eivät minulle opettaneet
En kasvanut yrittäjäkodissa.
Lapsuudessani elettiin maailmassa, jossa työpäivä päättyi, kun kello löi neljä. Illat olivat pyhiä: lämmin ruoka, naapurin lapset, arki, jossa työt jäivät työpaikalle. Vanhempani tekivät työnsä hyvin ja tunnollisesti. Lapsena vanhempien keskustelut laskuista ja asuntovelan maksamisesta kuulosti epävarmalta. Halusin jo lapsena tehdä jotain oman rahan ansaitsemisen eteen. Arvostus työtä kohtaan antoi perustan yrittäjyyttä kohtaan.
Muistan -80-90 -luvun sukupolvenvaihdokset, josta mieleeni jäi epäonnistunut kuva. Lähes jokainen sukupolven vaihdos sai aikaan seuraavan sukupolven epäonnistumisen. Kävikö niin, että seuraava sukupolvi leuhki vanhempien ansioillaan ja sössivät siinä samalla, kun vaativat päätöksenteot piti ratkaista? Tiukan paikan tullen, otettiin kassasta rahat ja lähdettiin kuppilaan huuhtomaan stressi alas kurkusta.
En itsekään tiennyt, kuinka kokonaisvaltaista yrittäjyys voisi olla. Minua johdattivat auttamishalua ja asioiden uudet näkökulmat ja tavat ratkaista työelämän haasteita. Hyvinvointialan yrittäjyydestä tuli minulle tapa elää, tapa vaikuttaa – ja lopulta identiteetti. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana olen rakentanut yrityksen, joka on yhtä aikaa ammatti, koti, yhteisö ja peili omalle kasvulleni.
Nyt olen tilanteessa, jossa pohdin:
Miten tämän kaiken voisi siirtää seuraavalle sukupolvelle?
Ja pitäisikö?
Kun yrittäjyys ei ollut perittyä – mitä siirrän omalle lapselleni?
Koska vanhempani eivät olleet yrittäjiä, kaikki oppini ovat tulleet elävästä elämästä:
yrityksen avaamisesta, epävarmuudesta, onnistumisen hetkistä, yömyöhään tehdyistä laskelmista ja unien kautta saaduista oivalluksista ja aamuteen äärellä kiteytyneistä oivalluksista.
Olen pohtinut paljon sitä, mitä yrittäjyydestä todella voi siirtää.
Voiko sen opettaa?
Vai pitääkö sen syntyä omasta kutsumuksesta?
Lapseni on kasvanut yrittäjäkodissa – eri tavalla kuin minä.
He ovat nähneet:
- että työ kulkee mukana myös viikonloppuihin,
- että epäonnistumiset ovat osa peliä,
- että onnistumiset maistuvat makeammilta, kun ne on itse rakennettu,
- että hyvinvointiala vaatii sydäntä, ei pelkkää teknistä osaamista.
Ehkä he ovat imeneet itseensä jotain, mitä minä en lapsuudessani saanut.
Sukupolvenvaihdoksen suurin kysymys: haluaako lapseni tämän?
Sukupolvenvaihdoksen tulisi alkaa vapaaehtoisuudesta.
Useimmat yrittäjät arvelevat, että yritys kuuluu lapsille. Minäkin arvelin niin, kunnes tajusin, ettei se voi niin olla.
Se on mahdollisuus, ei velvollisuus.
Olen oppinut, että tärkeintä ei ole se, osaako lapsi yrityksen arjen jo nyt, vaan se, haluaako hän kasvaa siihen.
Halu tuleekin usein pienistä merkeistä:
- kiinnostuksesta toimialaan,
- halusta oppia myyntiä, asiakastyötä tai brändiä,
- uteliaisuudesta päätöksentekoon ja itseohjautuvaan toimintaan
- vastuullisuuteen ja ongelmanratkaisuun
Mitä minun pitäisi huomioida sukupolvenvaihdoksessa?
1. Luopumisen tunne
En ole oppinut sitä, miltä yrittäjyydestä luopuminen tuntuu.
Nyt ymmärrän, että se on prosessi – ei päätös.
Kun yritys on kasvanut minussa, siitä irtipäästäminen vaatii aikaa, tunnetyötä ja itseltään rehellisyyttä.
2. Lapsen oma identiteetti
En halua sysätä hänelle valmista muottia.
Haluan, että jos hän jatkaa, hän tekee siitä oman yrityksensä – ei kopiota minusta.
Siksi kysyn itseltäni:
Osaanko antaa tilaa?
Osaanko astua taakse, kun on sen aika?
3. Yrityksen taloudellinen ja rakenteellinen läpinäkyvyys
Kun itse aloitin, tutkin talousasioita kantapään kautta.
En halua lapseni oppivan samalla tavalla.
Sukupolvenvaihdoksessa on tärkeää:
- näyttää numerot,
- kertoa riskeistä,
- avata päätösten perustelut,
- keskustella tulevaisuuden toimintamalleista avoimesti.
4. Tunteiden rooli
Koska en kasvanut yrittäjäkotona, tunsin pitkään oloni yksinäiseksi yksinyrittäjänä.
En halua lapseni kokevan samaa. Haluan lapseni ymmärtävän, että yrittäjän paras kumppani on toinen yrittäjä,
jonka kanssa keskustella ja jakaa ajatuksia.
Siksi puhun tunteista:
epäonnistumisen pelosta, rohkeudesta, innosta, epävarmuudesta.
Niistä kaikista tulee yrittäjän työtovereita. Kun innostus ja rohkeus on tietyllä tasolla, menestyksen polku avautuu.
5. Ammatillisuus ja ulkopuolinen tuki
Sukupolvenvaihdos on sekä perheen sisäinen että yrityksen sisäinen tapahtuma.
Jotta tunteet eivät sotke päätöksiä, tarvitaan:
- verotuksen ja juridiikan asiantuntijoita,
- yrityksen ulkopuolista hallitusta tai mentorointia,
- selkeät roolit ja aikataulut.
Ehkä tärkein oivallukseni
Olen ymmärtänyt, että yrittäjyys ei ole se, mitä siirrän.
Se, minkä todella siirrän, on mahdollisuus.
Mahdollisuus rakentaa jotain, joka kantaa pidemmälle kuin minä.
Mahdollisuus tehdä töitä tavalla, joka tuntuu omalta.
Mahdollisuus jatkaa – tai olla jatkamatta – ilman syyllisyyttä.
Ja ehkä juuri siksi sukupolvenvaihdos on niin herkkä hetki.
Se ei ole vain yrityksen siirtämistä, vaan myös oman tarinansa avaamista lapselle.
Sanoen:
“Tämä on ollut minun polkuni. Jos haluat, tästä voi tulla myös sinun.”
