Ihmisen ja kohtaamisen vuosi 2019
Kolumni Koti-Kajaanissa
Istun Muistojen Mummolan pirtin kiikkutuolissa. Katson syvälle leivinuunin tuleen ja muistelen mennyttä. Sata vuotiaan Suomi-neidon juhlavuonna Ceekin keikka jäi mieleeni. Ei siksi, että mukana olisin ollut, vaan perheessämme käytiin hienoja keskusteluja Ceekin tähän hetkeen osuvista sanoituksista.
Muita tapahtumia muistelen: Trumpin ja Putinin kohtaaminen, Ilmarisen ja Lemminkäisen uudet kumppanit Etera ja YIT. Jartsan huumekeikkaillut ja eduskunnan seksuaaliset häirinnät yhdessä Metoo –kampanjan kanssa, saivat monen mummon putoamaan jakkaralta – meidän Siltsu!
Paljon parjattu Lasten sairaalakin valmistui. Monta turhaa menetystä on tullut tänä vuonna, onnettomuuksia, joissa yksikin menetys on ollut liikaa. Tulipalot ovat vieneet osan metsistämme, jopa kirkkomme. Pyhiä asioita meille Suomalaisille.
Mieleni muistaa vuodesta sote-alan, koulumaailman ja seurakuntien uutiset ja mullistukset. Entiset toimintamallit eivät enää näilläkään aloilla toimi. Uudistumisen kynnys on tullut korkeaksi. Ihmiset oireilevat ja reagoivat aikansa eläneiden toiminta- ja ajatusmallien sekä väärinkäsitysten kanssa. Irtipäästäminen näistä on joskus kivuliastakin. On hyvä muistaa, että asiantuntijuus ja osaaminen ei kuitenkaan häviä muutoksissa. Inhimillinen perustehtävämme on ihmisen hyvinvoinnin turvaaminen. Ensin meidän tulisi löytää ihminen itsestään, jotta voimme auttaa toista. Muutoin sokea taluttaa toista.
Sain kohdata kainutlaatuisia työttömiä, ihmetellä kuinka hienoja ihmisiä meillä on odottamassa vuoroansa, näyttämään taitojansa sekä osaamistaan ja ihmisyyden ääntä.
Tuleva vuosi Muistojen Mummolan kiikkutuolista käsin katsottuna tulee olemaan Ihmisen ja kohtaamisen vuosi. Saamme mahdollisuuden kohdata menneisyyden väärinymmärrykset uudenlaisissa tilanteissa ja samalla vapautua tarpeettomista väärinkäsityksistä. Vapaudumme oireen ja reaktion –oravanpyörästä ja kohtaamme rohkeasti sen, missä on lukkomme ja sokea pisteemme, jotta näkisimme itsemme kehittyvänä, ainutlaatuisena ja arvokkaana ihmisenä.
Olemme paljastuneet itsellemme, arvostellessamme toisia moitimme samalla itsemme hyväksymättömiä puolia. Hierarkiat ovat historiaa, kohtaamme toisemme samanarvoisina ja tasavertaisina. Uteliaina ja innokkaina aivan kuten lapset, otamme vastaan tilanteet elämässämme mahdollisuuksina kehittyä ja kasvaa yhdessä ihmisinä.
Yhdessä huomaamme olevamme enemmän kuin yksin. Opimme erilaisia yhteistyön muotoja, joka vahvistavat ja tukevat ihmisyyttämme yksilöinä. Sitä kautta opimme arvostamaan itseämme ja toisiamme. Huomaamme hyvän kaikessa, mihin kiinnitämme huomion. Näemme myös kehittämisemme kohteet, joita parannamme yhdessä toisten kanssa.
Menneisyys ja nykyisyys kohtaavat läsnäolossa. Kiireen tunne on vähentynyt, luovuus ja rohkeus toteuttaa itseään on lisääntynyt.
Kokeillaan, harjoitellaan ja lopulta onnistumme sinnikkäällä yrittämisellä. Vähä kerrallaan välittämisen kulttuuri ja luottamus tulevaan, on levinnyt kaikkialle kainutlaatuiseen ja suomalaiseen arkeen.
Toivon Sinulle merkityksellisiä kohtaamisia ja rakkauden täyttämää vuotta 2019.